
Tänään ei kyllä paljoa huvittanut ulos lähteä. Sisällä kuitenkin palelsi vaikka lämmitti uuniakin. Niinpä lähdin ulos kävelemään, jos vaikka hetkeksi saisi lämpimän itselleen. Päälläni oli pari paitaa ja vuorellinen takki. Kävelin suhteellisen reipasta vauhtia. Vaikka mulla oli käsineet, niin takaisin tullessa sormia palelsi. Varmaan johtui kovasta tuulesta ja lisäksi että mulla oli sauvat käsissä. Hiki ei tullut koko matkalla, ei kuitenkaan paleltanut paitsi sormia.
Sitten lähdimmekin käymään kaupassa ja kirjastossa. Kirjastosta löysin juustokakku-kirjan. Siinä oli paljon ihania juustokakkuja. Muutamia ihan uusia ideoita voisi vaikka testailla joku kerta.
Pienet päikkärit otin päivällä ja sitten oli aika tallihommille. Otettuani hepat sisälle lähdin harrastamaan Western ridingia. Meni vuonohevosella, Vuokolla. Meillä oli oikein onnistunut tunti. Käännökset sujuivat hyvin. Välillä jopa piti hieman rauhoitella, kun käännökset meinasivat mennä hieman liian vauhdikkaasti.Mielessä jo käväisi, että voisi joskus kisata länkkäriä leikkimielessä tallikisoissa. Sellaisia ei vielä ole tiedossa, joten aikaa harjoitella ja muuttaa mielensä kyllä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti