torstai 25. syyskuuta 2014

Askellusta



Eilen mulle tuli postissa askelmittari. Eilen sitä hieman kokeilin ja tänään laitoin sen sitten jo heti aamusta lantiolle. Ihan ei tainnu kaikkia askelia huomioida. Kävelin nimittäin reilu 3 km ja se ilmoitti että olen kävellyt vain 1 km. Pitää varmaan vielä miettiä sen sijoittelua. Toinen kilometri tuli ihan vaan pihassa pyöriessä.

Tänään aamupäivästä olikin kiva kuiva ilma. Niinpä kävin kävelemässä ja päätin pitkästä aikaa ajaa Mikin. Kun piti lähteä Mikki ajamaan, niin alkoi satamaan vettä. En kuitenkaan muuttanut mieltäni. Laitoin saunan lämpiämään ja Mikin valmiiksi. Juuri ennen ajoon lähtöä lisäsin puita saunaan ettei sammuisi ajon aikana. Olikin kivaa ajella vaikka satoi. Sadetakki auttoi asiaa. Tosin sadehousut olisi olleet paikallaan myös. Mikin pesukin oli mukavaa, kun saunassa oli juuri vesi lämmennyt.

Otin sitten hetken päästä muutkin hepat sisälle. Ei tarvinnu niiden jäädä enää pitemmäksi aikaa sateeseen seisomaan. Lisäksi ei tarvitse saunan jälkeen enää muuta kuin ruokkia ne.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti