lauantai 13. syyskuuta 2014

Hattivatit saapuvat


Tänään oli hieman halju olo. En jaksanut edes innostua iltamenosta. Ehkä eilinen vähä nukkuminen kostautui, vaikka yön nukuinkin hyvin. Niinpä tein hommia hieman haluttomasti. Roskia viedessäni näin hauskoja sieniä multakasalla. Ne olivat kuin hattivatit. Etsin netistä niiden nimeä, luultavimmin ovat mustesieniä.















Illalla kävin tapaamassa työkavereita. Mukana oli myös kolme entistä työkaveria. Söimme ravintolassa ja vaihdoimme kuulumisia. Hauskaa oli. Maistoin itse ensimmäistä kertaa jänistä, se oli kyllä ihan hyvää. Kylläpä tuleeki ikävä nykyisiä työkavereita, kun tiemme erkanevat viikon kuluttua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti