![]() |
| Eka oma omena |
Huominen päivä hieman jännittää. Yöllä heräsin ja tuli sitä sitten jonkin aikaa mietittyä. Tänään tulikin sitten nukuttua jonkin aikaa pitempään. Muutenkin tuntu ettei millään olis malttanu alottaa mitään hommaa. Menikin sitten iltapäivän puolelle kunnes sain itsestäni sen verran irti, että siivosin tallin. Sitten vaan taas kattelin telkkaria ja mietin huomista päivää. Lopulta sain hieman siivottua ja putsasin Faltsun valjaatkin. Samalla myös siivosin. Sitten oli edessä juoksulenkki Mikin kanssa. Otin raipan mukaan, niin kävelykin suju nopeemmin. Ei sitä tarttenu käyttää, riitti pelkkä mukana olo.
Illalla herkuttelin sitten tuoreella kanttarellikastikkeella. Lisäksi keitin uusia perunoita omasta maasta. Lisäksi porkkanaraastetta, sekin omasta penkistä. Nyt on siis luonnossa paljon satoa, joka odottaa noutajaansa. Kerkiäisköhän lauantaina tarkistaa puolukkatilanteen. Pihatien varressa ainakin ovat jo kypsiä

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti