sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Villasukat

Uudet sukat



Sain tänään valmiiksi uudet villasukat. Jalkojen lämpiys on siis taattu. Ensi viikon lopulle onkin jo lupaillut kylmenevää ja jopa yöpakkasia. Lappiin on kai luvassa jo ihan lunta. No onneksi ei olla niin pohjoisessa. Pihaa pitää kai kuitenkin alkaa laittaa kuntoon talven varalle. Mikkikin odottaa kovasti pakkasia. Tää ötökkäkesä on jatkunut normaalia pitempään ja se on kyllä ikävää ja kutina on kova. Ihottumaloimi on ollu päällä koko ajan, sisälle on otettu viimeistään klo 18 ja myrkkyjäkin on laitettu, mutta ne ei tunnu tehoavan. Yhtenä päivänä sateli hieman, niin silti ötököitä lenteli ilmassa. Sitkeetä porukkaa. Harja ja häntä on siis kokenu kovia. No onneksi vain osin.Ihokin on pysyny lähes ehjänä kokoajan, pieniä rikkoja lukuunottamatta. Ne on kuitenkin pian parantuneet hoidolla.

Carrie on ollu nyt jonkin aikaa uudessa paikassa. Hän oli saanut akupunktio neulat, jotta saisi selville missä mahdollisia vikoja olisi. Tekijä oli ihastunu heppaan ja olisi halunnut ostaa sen. Kehunu sitä kovasti ja sanonut, että herkkä tapaus ja sitä pitää osata käsitellä oikein. Siis todellinen nainen :) Lonkkaluut oli myös olleet pois paikoiltaan ja ne oli vedetty paikoilleen. Kuulostaa lupaavalta, että ehkä tässä paikassa osataan nyt ottaa huomioon Carrien luonne ja treenata sen mukaisesti. Ryhmässä on kuulemma ajettu ja menee kivasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti