Tänään olinkin sitten hieman ahkerampi kuin moneen päivään. Työpäivän jälkeen vain ei kerkii ja jaksa tehdä paljon muuta. Aamusta siivosin wc:n ja eteiset. Keittiössä ja olkkarissa sain hieman siistittyä paikkoja. Sitten olikin aika leikata hieman nurmikkoa ja siivota talli. Siihen ne hommat sitten jäi tältä päivältä. Laitoin ruuaksi hirvenkäristystä ja sitten lepäilin hiukan ennen kylällä käyntiä.
| Eko piiloon menossa |
Iltapäivällä oli edessä heppojen puunausta. Ekosta yritin ottaa kuvia, mutta se aina vaan käänsi päänsä kamerasta pois päin. Muutaman kuvan nopeesti sain napattua. Eko onkin hieman saanu nyt painoo lisää, joten kaura määrä lie kohillaan. Faltsu on taas hieman laihtumassa eli silläkin varmaan ruuat ihan ok.Faltsu on täynnä läikkiä, kun käytän ötökkämyrkkynä sillä öljy-terva sekoitusta. Hyvin se lähtee pois, pysyy yleensä vain pari päivää. Noi läikät on aamullisesta lisäyksestä. Mua noi läikät ei haita, pääasia että heposeni ei kärsi ötököistä. Kohta luulis ötökkäkauden olevan ohi, niin siitakin riesasta pääsee.
Saatuani hepot sisälle aloitin Ekon tarhan siivouksen. Se on siitä kivaa hommaa, että työn jälki näkyy heti. Samalla siinä saa myös liikuntaa ihan huomaamattaan. Illasta herkuteltiin pinaattilettuilla. Loppu ilta meni pääosin tv:n äärellä. Huomattuani eilen villasukkieni huonon kunnon päätin alkaa neuloa uusia. Siitä onkin lähes vuosi aikaa kun olen viimeksi neulonut. Yleensä neulon syksyisin niin paljon, ettei kevät puolella koko touhu huvita ja kesäisin nyt on niin paljon muutakin. Neulominen on ihanan rentouttavaa, paitsi niskoille. Niska jännittyy ja kipeytyy entisestää. Pitänee huomenna käydä sauvakävelemässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti