![]() |
| kuuraa nurmikolla |
Tänä aamuna oli sitten ensimmäistä kertaa maa kuurassa, mutta vain paikoittain. Keräilinkin pihamaalta ylimääräistä roinaa pois talven alta. Kasvihuoneesta keräsin kaikki tomaatit pois, saavat jatkaa kypsymistä sisällä.
| Eko sai loimen niskaan sai kun oli niin kylmä |
| Auto sai hetkeksi lumipeitteen |
Aamupäivällä hiljalleen hipsutteli lunta hieman. Ne kuitenkin sulivat pois maahan osuessaan. Yhden jälkeen sitten yllättikin hieman runsaampi lumi/räntäkuuro. Ekokin oli hieman ihmeissään mitä tää nyt on. Pyöri ympäriinsa hätäisesti. Sen verran sateli, että laitoin vilukissalle loimen päälle.
Terassilla oli sen verran lunta, että sai lumipallonkin tehtyä. Kauan nuo lumet ei pysyneet, iltapäivällä ei ollu kuin muisto vain. Mikillä olen vielä loimen pitänyt kun noita pakkasia ei ole vielä ollut. Mikillä oli ikävä ihorikko joka valutti haavanestettä. Nyt laitoin siihen sinkkivoidetta puhdistuksen jälkeen ja ehkä on parempi. Toivotaan että paranee. Hieman leikkasin myös siitä kohdasta karvoja, niin on helpompi hoitaa. No sopivasti se onkin juuri korvien takana, josta muutenkin on leikattu harjaa pieni pätkä pois. Illasta olikin taas vuorossa länkkäriratsastusta. Alkutunti meni siihen, että päästiin hepan kanssa yhteisymmärrykseen kuka päättää mitä tehdään. Lopputunti menikin sitten paremmin, kun oli hepalle tiukkana eikä antanut periksi ja lisäksi muisti hetkittäin huomioida oman asennon.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti