lauantai 7. syyskuuta 2013

Carrie muuttaa

Tästä päivästä ei paljon ole kerrottavaa, kun olin yön töissä ja päivä meni lähes nukkuessa. Carrie kuitenkin vaihto tallia ja samalla valmentajaa eilen. Nyt asustelee Turun seudulla. Paikan päälle raveja katsomaan on hiukan hankalampi lähteä, mutta jos toisella ihmisellä pärjäisi paremmin, niin onhan se annettava mahdollisuus. Voihan niitä raveja seurata netin välityksellä. Eihän sitä tiedä jos se vaikka joskus osallistuisi raveihin jotka ovat hieman lähempänä, niin niitä vois mennä katsomaan paikan päälle.

Aamusta kotiin ajaessa meinasin törmätä fasaaniin, kun se vaan tepasteli tielle välittämättä autoista. Onneksi kuitenkin onnistuin väistämään törmäyksen. Niinhän ne kyllä sanoo ettei äkkiliikkeitä saisi liikenteessä tehdä. Toi liike oli kuitenkin niin automaattinen, ettei siinä kerenny ajatella. Jos olisi ollut liukasta, niin auto olisi kyllä karannut käsistä. Ehkä tää oli taas hyvä opetus autolla ajamisesta. Hyvä harjoitella kauniilla ja kuivalla säällä. Illasta juttelin puhelimessa ystävän kanssa varmaan 2½ tuntia. Jonkun ihmisen kanssa vaan synkkaa ja juttua tulee kokoajan lisää. Liikunta jäi tänään vähemmälle, jos ei lasketa heiniä kuskausta sisälle. Siinä kyllä aikaa meni ihan kivasti ja hikikin virtasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti