perjantai 31. lokakuuta 2014

Naudat laitumella ja uudet sukat



Mikin kanssa käytiin ajelemassa ja siellähän oli pari nautaa pelolla tien vierellä. Mikkiä ne kovasti pelotti, mutta uskaltautui mun avustamana lopulta ohi. Kummallakin puolen aitaa kyllä tiukkaan katseltiin toisen reaktioita.








Sain lopulta valmiiksi toisenkin sukan. Ohje oli kadoksissa, mutta hieman aikaa sukka venyttäen ja tutkaillen sain kuvion tekotavan mieleeni. Pääsen siis tallustelemaan uusilla sukilla. Lisäksi pääsin aloittamaan uudet sukat, tällä kertaa ajattelin tehdä ne isälleni.






Isänpäiväkortin postitus jää yleensä melko viimetippaan. Nyt kuitenkin käytin postin palvelua hyväkseni ja muokkasin sen avulla omasta kuvasta kortin. Laitoin postituspäivän ensi viikolle ja maksoin, nyt ei siis tarvitse siitä huolehtia.

Ilta on mennytkin tv:n äärellä katsoen vain elämää. Välillä tippa linssissä, välillä nauraen. Tunteita tulvillaan. Samalla isän sukka on edistynyt kovasti. Nyt on heppakamaa koneessa ja nahkajuttuja pitäs hieman myös puhdistaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti