sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Yksi hevonen vähemmän
Carrie sitten lähti perjantaina Etelä-Suomeen ylläpitoon. Toivottavasti viihtyy uudessa paikassa ja tuottaa ylläpitäjälleen paljon iloa. Meillä ei sitten tallissa ole isompia heppoja. Meillä asustaa nyt Mikki ja Faltsu. Samalla muutin ruokailut siten, että ne saavat kaikkia väkirehut iltaisin. Kummatkin ovat saaneet hyvin vähän väkirehuja, joten he voivat saada ne nyt yhdellä kertaa. Samalla aamutalli nopeutuu, kun voi hepat suoraan laittaa ulos heiniä syömään. Hieman oudoltahan se tuntuu, kun Carrie lähti. Helpottaa kuitenkin hieman, kun tätä heppahommaa tekee työn ohella. Nyt tuntuukin, että tallissa on juuri sopiva määrä hevosia. Rodutkin on juuri mulle sopivia. Söpö shettis ja ihana issikka.
Mikillä voin ajaa ja sen kanssa on kiva käydä kävelyllä. Faltsulla toivon mukaan pääsen ratsastaa monipuolisesti tulevaisuudessa. Nykyään olen sen kanssa puuhastellut maastakäsin. Kummatkin rauhallisia luonteeltaan eivätkä pienestä hätkähdä.
Töissä oli pari hieman rennonpaa työpäivää loppuviikosta. Sai siis tehtyä joitakin rästiin jääneitä hommia. Oli myös mukavaa kun sai tehdä asian kerrallaan eikä tarvinnut revetä moneen paikkaan kerrallaan.Silti väsymys oli aikamonen ja päikkärit piti nukkua kumpanakin vapaapäivänä. Sauvakävelyllä kävin molempina aamuna. Herkuista olen pidättäytynyt, enkä myöskään ole syönyt ylimääräisiä välipaloja. Leipoessa kyllä hieman taikinaa maistoin. Paino onkin nyt laskusuhdanteinen. C-vitamiinia kyllä täytyy hankkia alkuviikosta, jos vaikka pysyis flunssapöpöt kaukana ja mieli virkeämpänä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti