Olen ollu aika väsyny lähiaikoina. Kotona ei paljoo jaksa tehdä ja silti vaan väsyttää. Huono omatunto tekemättömistä kotitöistä vaivaavat. Pakolliset hommat on tehnyt pitkin hampain. Ajatuksissa on käyny, että mitä järkee asua maalla, kun tämä on yksi työleiri. Tosin tiedän, että kaupungissa asuessa ikävystyisin nopeasti. Kyllä tuo ulkona puuhastelu puutarhassa ja eläinten kanssa lopulta antaa voimia jaksaa töissä. Siinä unohtaa muut murheet ja voi nauttia hetkestä. Lisäksi nuo mun ulkopuuhastelut saa mut pois sohvalta ja liikkumaan. Väsymystä olen lohduttanut itseäni herkuilla ja löhöilyllä tv:n äärellä.Se ei paljoo ole mieltä virkistänyt, kun kunto laskee ja paino nousee.
Entisen työpaikan loppuaika oli aika stressaavaa. Nyt on sitten pari viikkoa totuteltu uuteen paikkaan. Pikkuhiljaa alkaa kotiutua, mutta vaatiihan tuo vielä pientä hiomista. Itselläni vie aikaa ennenkuin pääsee uuteen porukkaan sisälle. Kun sitä muistelee edellistä työpaikan vaihtoa, niin kyllähän siinä meni jonkin aikaa. Lopulta kyllä viihdyin tosi hyvin. Välillä vain väsyttää kiireessä toi tavaroiden etsiminen. Onneksi kun ikää ja kokemusta tullut enemmän niin osaa ottaa hieman rennommin nuo hommat. Paljon auttaa se että uudet työkaverit kivan oloisia ja ottaneet mut hyvin vastaan.
Pitää vain luoda itseensä toivoa, siitä että kyllä se tästä alkaa luistaa kunhan aikaa hieman kuluu. Kaikki uusi vain vie voimia. Parempaan päin ollaan menossa, sillä maanantaina päätin alkaa katsoa mitä suuhuni laitan ja jättää herkut vähemmälle. Eilen olikin sitten kiusaus edessä. Kahvitauolla päivällä ajattelin miten hyvä ettei tarjolla ollut kuin muutama pala kuivaa pullaa. Ei niin hirveesti tehnyt edes mieli. Niinpä söin banskun. Ruokatauolle pöydälle oli ilmestynyt keksejä ja muffineita. Kääk. Minäpä en niihin koskenut. Illallakin hillitsin itseni ylimääräiseltä mässäilyltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti