sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vihdoinkin



Lunta odotellaan


Lumilapio oli ilmestyny oven viereen, joten mieskin on varautunut siihen että kohta saattas lunta tulla. Lunta ei taida ihan heti olla luvassa, mutta pakkasta kyllä. Nyt illalla on jo -2 astetta, joten eiköhän viimeiset ötökät viimeinkin häviä ens yön aikana. Mäkin saan sitten luopua Mikin loimittamisesta.

Mikin kanssa käytiin pienellä kävelylenkillä. Se vaatii hieman hermoja, sillä Mikki on todella laiska kävelijä. Kyllä sillä vauhtia löytyy kun se itse haluu edetä. Sitä ei vain näy huvittavan kävellä mun kanssa pitkin tietä. Onneksi ne hieman peuhaa Faltsun kanssa tarhassa, niin saavat kumpikin liikuntaa eivätkä liho niin helposti.

Ilmojen kylmenemisen myötä pitäs varmaan alkaa suunnitella talvirenkaiden vaihtoa autoon. Tänään aukaisin uuden heinäpaalin. Edellinen säilyi hyvin vaikka oli paalissa. Siinäkin yksi helpotus, ei tartte enää levitellä heiniä kuivumaan, että säilyisivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti