| Anopin iloksi viety krysanteemi |
Pimenee siihen tahtiin, että kuuden maissa illalla on jo ihan hämärää. Yritin ottaa jotain kuvia ulkona viiden ja kuuden välillä, mutta ei niistä saanu mitään selvää kun salama ei toiminut. Virta oli nimittäin akusta ihan lopussa. Kuvat muutenkaan eivät enää oikein tyydytä, kun on kuvannut hieman enempi. Pitääkin jossain vaiheessa miettiä uuden kameran ostoa. Sen pitää kuitenkin olla pieni että se kulkee helposti matkassa.
Hetken aikaa Mikkiä taas juoksutin. Frida sattu olemaan ulkona ja hetken aikaa ajoi Mikkiä. No kohta sai maistaa omaa lääkettään kun Mikki juoksi sen perään. Kohdalle tullessa hyppäsi sitten sen yli. Yleensä Frida onkin sisällä, ettei joudu hevosten jalkoihin. Nyt se oli jotenkin livahtanut ulos. No onneksi se myöhemmin osasi pysyä hieman kauempana Mikkiä. Illan päätteeksi lämmitimme saunan ja nautimme sen löylyistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti