sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kuopiossa



Hyvää syntymäpäivää iskä ja äiti


Kiireisen päivän jälkeen olikin sitten hieman rennompi päivä. Mun isä täytti perjantaina 70 vuotta ja äiti täyttää ensi kesänä. Niitä olimme sitten juhlimassa heillä Kuopiossa. Söimme itsemme ihan ähkyyn. Äiti ja isä olivat laittaneet vaikka mitä herkkuja tarjolle. Samalla reissulla kävimme tapaamassa myös anoppiani. Oli kiva huomata kuinka pirteä hän oli ja jotenkin iloisen oloinen kun olimme siellä.






Kuopiossa lunta oli paljon enempi kuin meillä. Siellä oli ihan talvifiilis Äitini oli tehnyt joitakin koristeita terassille silmän iloksi. Pari vuotta sitten tekemäni punatulkkukin oli saanut uuden kohteen kranssissa.










Näitä olis kiva tehdä, jos vain aika riittäis

Tyttäreni oli miehensä kanssa mukana reissussa. Oli kivaa vaihtaa ajatuksia matkan aikana ja muutenkin viettää aikaa yhdessä. Illalla kotona olikin aikamoisen väsynyttä porukkaa. Toi matkailu väsyttää vaikka matka ei olisikaan pitkä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti