keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Länkkäriä



Sain kuulla että Mikin kengät oli saapuneet perille. Nyt vain odotellaan tyttöjen tuloa kotiin niin saadaan kengät käyttöön. Tänään oli taas ratsastusta. Tällä kertaa menikin omasta mielestäni paremmin kuin pitkästä aikaa. Tehtiin lähes samaa koko tunti eri askellajeissa. Se oli mulle juuri sopivaa, sillä siinä sai riittävän usein vääntää samaa. Tarpeeksi kun vääntää niin kyllä se lopulta alkaa sujua. Tänään mentiin enimmäkseen yhdellä kädellä käännöksiä. Laukassa otin kuitenkin vielä toisen käden avuksi. Ravi ja laukka nousi suhteellisen hyvin. Kääntymisetkin pitkällä ohjilla onnistuivat usein. Paljon on oppimista, mutta tuottaa myös iloa kun huomaa hieman edistyvänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti