Tänään yritin ensi puuhailla vaikka mitä ja tekemistä tässä talossa kyllä riittää. Kokoajan oli kuitenkin tunne ettei mikään huvita ja väsytti. Joten annoin periksi ja otin pienet päikkärit jo kymmenen aikoihin. Se auttoikin hieman ja jaksoin lähteä lenkille pitkästä aikaa. Hieman oli kyllä vetämätön olo ja tein pienemmän lenkin. Ruuaksi tein pitkästä aikaa jauhelihakastiketta. Sitä olisi kyllä ollut isommallekin porukalle. No nyt ei tartte miettiä huomista ruokaa, kun se on sitten tehty valmiiksi. Tallin siivouskin otti niin voimille, että päätin ottaa toiset nokoset. Viikonlopun valvominen vaati veronsa.
Lähdimme sitten Mikin kanssa rauhalliselle kävelylenkille ihastelemaan syksyistä säätä. Faltsu sai tyytyä harjaukseen, kun se on nyt lomalla. Ekon kanssa sitten tehtiinkin hölkkälenkki kärryjen kanssa. Sen jälkeen olikin edessä taas Mikin loimen korjausta. Sainkin pienen apuri, joka kaipasi seuraa. Tosin tästä apurista oli enemmän haittaa kuin apua. Löysin kaupungista tammenterhoja ja mies toi reissusta hevoskastanjan hedelmiä, vai mitä ne nyt onkin. Pitää ottaa selvää kuinka ne saisi idätettyä ja mahdollisesti kasvattaa puuksi.
| Apurini, monessa mukana |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti