lauantai 17. lokakuuta 2015
Polttopuita ja paljon
Tätä vapaapäivää vietettiin sitten polttopuu urakan parissa. Heräsin puhelimen herätykseen. jostain ihmeen syystä olin aktivoinut aamuherätyksen. Tietysti juuri kun olisin saanu nukkua pitempään. No jatkoin vielä nukkumista ja heräsinkin parintunnin päästä, kun äiti soitti että ovat kohta meillä.
Eihän siinä muuta kuin kahvit ja puuro tulille. Pikainen aamiainen ja sitten puusavotan kimppuun. Setäni oli kaatanut muutaman puun. Äiti kuskasi niitä minulle ja minä haloin. Iskä teki kuormaa kärryyn ja karsi oksia. Pääsin ekakerran kokeilemaan puiden halkomista ruuvikonella tai mikä tuo nyt nimeltään olikaan.
Kyllä noita halkoja tuli aikamoinen kasa. Siinä tuli yhdistettyä monta asiaa samalla. sain raitista ilmaa, kun koko päivän vietin ulkona. Hyötyliikuntaa roppakaupalla, kun nosteli noita pöllejä halottaviksi. Lisäksi monelle hyvän mielen, kun puilla saa lämmintä mökkiin jos toiseenkin. Lisäksi oli kivaa viettää yhdessä aikaa. Sainhan mä eteeni valmiiksi valmistetun ruuankin eikä tarvinnu tiskata.
Isäni 72 v ja setäni 80 v kaatoivat yhdessä isoa koivua, hieman minä välillä olin apuna. Hieman oli ongelmia sen kaatumisessa kun oksat tarttu toisiin puihin kiinni. Kuitenkin saimme puun kaadettua ja juuri siihen kohtaan kuin oli tarkoituskin. Olihan siinä jännittäviä paikkoja, mut hyvin meni.
Merikin saapui perheineen iltapäivällä, kun Meri ratsastuskisoista pääsi. Sitten vävykokelaan kanssa pätkimme kaadettua koivua ja kannettiin puita kasaan. Mennään joku toinen kerta hakemaan ne puut ja jatkamaan työ loppuun Alkoi nimittäin jo hämärä painaa päälle.
Nyt keittelen riisipuuroa kotona. Juhlista jäi tuota maitoa sen verran yli. Jos vaikka huomenna saisi itselle tehtyä hieman piirakoita. Voi olla että tuleville vieraillekin muutaman niistä säästynee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti