sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Ortodoksisuus
Äitini on uskonnoltaan ortodoksi. Olen siis hieman tutustunut käytännön kautta tähän uskontoon. Emme olleet kovin uskonnollinen perhe, joten arjessa tämä ei paljoa näkynyt. Muutamissa ortodoksissa hautajaisissa olen ollut. Eilen osallistuin ensiksi muistoliturgiaan ja sen jälkeen enoni hautajaisiin.
Kirkonmenot eroavat ehkä suurimmaksi osaksi siten että toimituksen aikana seistään. Toki reunoilla on penkkejä joilla voi istua tarvittaessa. Lisäksi monet asiat esitetään laulaen. Kävijä voi myös ostaa tuohuksen ja sytyttää sen omaisen muistolle. Toimituksen aikana myös levitetään suitsuketta.
Hautajaiset eroavat siinä, että yleensä arkku on auki toimituksen ajan. Omaiset myös jättävät jäähyväiset vainajalle arkun ääressä. Arkku sijaitsee keskellä salia omaisten ympäröimänä. Tuli tunne että vainajaa ei pelätä ja siksi piilotella.
Päivä oli pitkä, kun lähdimme ajoissa matkaan. Yön vietinkin vanhempieni luona, niin ei tarvinnut lähteä niin aikaisin matkaan. Mukavaa oli tavata sukua ja kysellä kuulumisia sekä muistella enoani.
Samalla reissulla kävin tapaamassa myös lapsuuden naapuriani ja hänen hevosiaan. Kotona olinkin vasta ilta yhdeksän maissa. Onneksi vielä vapaata, niin kerkeää kotona levätä ja hieman puuhastella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti