Vielä viime vuosisadalla pelkäsin hevosia enkä ollut innostunut ratsastuksesta. Tänään tein havainnon, että olen ratsastanut tällä viikolla neljänä päivänä. Kuka olis uskonut silloin ennen. Siskoni kovasti yritti houkutella minua hevosten pariin, mutta aina kieltäydyin. Vasta kun lapset alkoivat ratsastamaan, sai siskoni minutkin houkuteltua mukaan.
Niin ne vaan intressien kohteet muuttuu tai lisääntyy.
![]() |
| Kokeiltiin Faltsun suhtautumista heiluviin asioihin |
Tänään olen ajanut myös nurmikkoa, käyny kävelemässä ja lepäillyt katsoen telkkarista elokuvaa. Kakunkoristetita tein myös lisää. Siellä ne nyt on kuivumassa. Suunnitelmista poiketen tein pienen määrän piirakoita. Lisää on tehtävä ensi viikolla. Nuo onneksi mahtuivat pakkaseen.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti