lauantai 3. lokakuuta 2015
Pakkolepo
Hirveesti on tullu tehtyä kaikenlaista. Eilen olinkin suunnitellu lepääväni sekä hieman leipovan ja siivoavan. Kun tulin töistä, niin söin ja sitten nukuinkin hetken aikaa, kun niin hirveesti väsytti. Käväsin ulkona ja sillä aikaa oli tullu sähkökatko. Niinpä jäi leipomiset ja siivous. Tuli ns pakkolepoa. Se teki kyllä hyvää. Aamullakin oli sähköt vielä poikki, niin jatkoin nukkumista lähes puoli yhdeksään. Senkin jälkeen otin rennosti ja kattelin tallennettuja ohjelmia.
Puolen päivän maissa söin ja lähdin tallille. Hieman oli väsy olo, mutta hoidin silti tallihommat ja ratsastin Faltsun. Sillä on kiva nyt ratsastaa, kun on sopiva satula. Kokeilimme jopa laukkaa pari kertaa pieni pätkä.
Kotiin tultuani siirryin aitan kimppuun ja sain sen melkein valmiiksi. Lisäksi tein hyvää ruokaa ja lepäilin hetken. Jotta huomiseksi ei jäisi ihan liikaa tekemistä, ajelin nurmikkoa ja keitin piirakkapuuron. Siinä sivussa paistoin myös kasan korvapuusteja. Ne maistui ihan taivaalliselta.
Huomiseksi paljon tekemistä, mutta eiköhän niistä selviä kun illan tässä lepäilee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti