lauantai 6. kesäkuuta 2015

Yllätyspuu





Eilen kotiin ajaessani, huomasin puussa kukkia, joka on jo useamman vuoden kasvaut tien laidalla. Nyt menin tarkemmin tarkastelemaan edellä mainittua kasvia. Kukat näyttää omenan kukilta. Lähellä ei ole asutusta, siis me asumme kaikista lähimpänä. Tien laidaltahan kaadettiin kaikki puut useampi vuosi sitten. Silloin en ainakaan mitään hedelmäpuuta siinä nähnyt. Ajattelin että jos tämä olis jonkun puun juurivesa. Voihan se olla tai sitten kasvanut ihan siemenestä asti. Hauskaa kuitenkin nyt seurata, tuleeko siihen hedelmiä ja mitä. Toivottavasti tulee niin oääsisi selvyyteen puusta. Kaikkee sitä näkee kun simät auki kulkee.

Omissa omenapuissa näyttää olevan runsaasti kukannuppuja, kuvaa niistä kun alkavat kukkia.






Eilen olin jo ajoissa tallilla ja siivosin heti tallin. Tarkoituksena oli liikuttaa Faltsu, mutta se muuttuikin sitten kaupunkireissuksi Merin ja Mikan kanssa. Illasta olikin ohjelmassa ystävien tapaamista ruokailun merkeissä. Kivaa oli taas nähdä. He huomasivat kanssa muuttuneen ulkomuotoni.


Tänään oli tarkoitus olla vaan kotona ihan rennosti. Meri soittikin aamusta että auto ei lähtenyt käyntiin ja pyysi mua lapsenvahdiksi. Niinpä sitten kävin tallillakin. Kauan siellä ei mennytkään. Mikan kanssa kerkesimme hetken leikkiä sisällä sekä ulkona. Hauska miehen alku.


Sitten meninkin pikaisesti kotiin sillä Heidi oli tullut meille. Tein ruuan ja söimme ja he jatkoivat sitten matkaa. Heidän koiransa Fränkie jäi meille hoitoon siksi aikaa. Jotenkin ei ollut inspiraatiota, mutta sain itsestäni sen verran irti että istutin ostamani kukat ruukkuihin ja tökin sipulit maahan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti