torstai 25. kesäkuuta 2015
salaattipizzaa
Viime viikolla kävimme hakemassa Henriikan juhannukseksi meille. Reissulla söin eka kertaa Kotzonea eli salaattipizzaa. Ihastuin siihen heti, se oli tosi hyvää. Tänään alkoi taas tehdä sitä mieli. Niinpä ostin pakastepizzan ja paistamisen jälkeen lisäsin siihen salaatin ja kastikkeen. Se ei kyllä ollut niin hyvää mutta menetteli.
Pikku hiljaa olen palaamassa ruotuun ruokailun suhteen. Olen jo parantanut ruokailujani osittain loman jäljiltä. Töiden alettua pitää varmaan ottaa kuukauden dieettikuuri, niin saa loman kilot pois. Loman aikan nimittäin tuli muutaman kilo takaisin, kun herkutteli ja liikkuminenkin taisi jäädä vähemmälle ainakin loman lopussa.
Tänään kävin lenkilläkin. Lenkin vauhti ei ainakaan ollut hiljentynyt päinvastoin. Kotitreeniä voisi alkaa toteuttaa pikapuolin. Mietin pitäiskö jo alkaa muuttamaan mun nukkumarytmiä entiseen, vai nauttisko lomasta. Voihan sen kääntää sitten töiden alettuakin. Minusta on niin kivaa valvoa pitkään, kun se mahdollisuus vielä on kun lomailee. Ehkä hivenen muutan nukkumaan menoa aikaisemmaksi, niin ei ole niin vaikeaa sitten töiden aloitus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti