maanantai 29. kesäkuuta 2015

Maasta käsin loman lopulla




Loma on nyt sitten vietetty ja paluu arkeen edessä. Ilmatkin sitten parantu kertaheitolla. Eilen kävin tallilla hieman hepostelemassa. Halusin taas jotain muuta tehdä, niin päädyin maastakäsittelyyn. Antaapa kuvien kertoa, mitä tuli tehtyä.



Maahan sidontaa harjoittelemassa


Hieman kauemmaksikin uskalsin mennä


Puomien yli kävelyä


Jalka renkaaseen


Jalan vienti renkaaseen vaatikin aikaa enempi kuin muut ja lisäksi Merin avun. No harjoitellaan tätä lisää, niin ehkä tulee tutuksi. Meriä katsoessa oppi kuinka asia kannattaa tehdä. Merin kannustuksesta harjoittelimme myös poliisiheppojen harjoituksia. Tosin aluksi ei tynnyreitä kasattu vielä päällekkäin. No pienestä välistä kulkemista näin aluksi.














Kivaa oli. Mukava oli huomata kuinka harjoittelulla tapahtui kehitystä ja luottamus kasvoi. Faltsu on järkevä hevonen ja näillä harjoituksilla on tarkoitus lisätä sen luottamusta ratsastajaan. Jos joskus näitä samoja hommia tekisi vielä selästä käsin.


sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Puolen vuoden rutistus




Viime syksynä mietin mun painon nousua. Herkut maistui hieman liiankin hyvin. Suklaata taisin syödä lähes päivittäin. Olin kyllästynyt olemaan herkkulakossa, saamatta kuitenkaan painoa alas. Mietin jo että annan painon nousta minkä nousee. Ei se ajatus kauan päässä ollu, sillä se ei olisi ollut minua.

Sitten aloinkin miettiä kuinka saisi painoa alaspäin. Tyttäreni Henriikka on pudottanut painoa, niin ajattelin pyytää häneltä apua. Pyysin häneltä joululahjaksi treeniohjelman ja siihen sopivan ruokavalion. Päätin että jouluna syön vielä herkkuja mielinmäärin ja sitten aloitan. Mieheltäni pyysin lahjaksi kuntosalin avaimen puoleksi vuodeksi.

Niinpä joulun mentyä aloitin " uuden elämän". Aluksi tuntui ettei jaksa edes kaikkea ruokaa syödä mitä piti, mutta pikkuhiljaa siihen tottui. Minua jopa pelotti, että tuolla ruokamäärällä luultavasti vain lihon. Suhteellisen hyvin jaksoi kieltäytyä herkuista, kun söi kunnolla ja säännöllisesti. Muutamia vapaasyönti päiviä sisältyi aikaan, niin ne vähän helpottivat dieetin jatkoa.


Alussa

Kolmen kuukauden kuluttua



Viiden kuukauden päästä


Paino alkoi laskea ja mieli virkistyi. Tuntui että jaksoi paremmin töissä ja vapaallakin. Paino laski enimmillään 14 kg. Mielestäni hyvä saavutus, sen saavutin viidessä kuukaudessa. Sitten alkoi loma ja päätin jo että lomalla otan rennommin. Söin vapaammin ja myös herkkuja melko usein. Painoni nousikin muutaman kilon.

Huomasin, että loman lopulla olin paljon väyneempi kuin loman alussa. Päiväunet nukuin lähes joka päivä, vaikka yölläkin nukuin hyvin. Voihan se olla että rakennustarkastuksen valmistuminen lievensi stressiä ja siksi olin väsynyt. Uskon kuitenkin syvästi, että sokerin ja hiilareiden runsas lisääminen ruokavalioon väsytti minua. Saa nähdä saako uusi treeni mua virkistymään. Ruokavalio pitää miettiä sellaiseksi, ettei sokeria syö niin paljon.




Alussa


Viiden kuukauden kuluttua





Aika pian aloitettuani syödä kunnolla ja muistettuani syödä hyviä rasvoja joka ruualla, ihoni kunto parani ja myös päänahan hilseily väheni. Myös veriarvoni muutaman vuoden takaa paranivat.


Nyt harmittaa loman loppuminen, mutta pian siihen työntekoon tottuu. Sitten odotetaan taas uutta lomaa. Siitä olen kyllä mielissäni, että tuli lähettyä tähän rutistukseen. Minulla ei  alunperin ollut mitään aika tai kilo tavoitetta, vaan etenin pikkuhiljaa. Nyt sitten yritetään paino saada pysymään suurinpiirtein näissä lukemissa. Välillä sitten voi tehdä lyhyempiä rutistuksia




perjantai 26. kesäkuuta 2015

Joskus on vaan ihan pakko...




Tänään se oli tehtävä. Nimittäin tyhjensin huussin alusen. Onneksi siellä on muovilaatikko, joka on helppo ottaa pois. Silti tämä tehtävä on niistä epämiellyttävimmistä hommista. Tarkemmin kun ajattelee, niin lähes joka päivähän mä käsittelen hevosenlantaa. Miksi tämä nyt eroaisi jotenkin siitä hommasta.


Treenin apuvälineitä

 Tänään tuli taas ratsastettuakin. Täytyy kyllä myöntää, että paremmin menee kun valmentaja on mukana. Hän kun piiskaa yrittämään kovemmin ja antaa hyviä vinkkejä. Lopuksi myös Mika pääsi hepan selkään. Taisi tykätä, kun kaksi kierrosta kentän ympäri ei riittäny. Liikutti itseään kuin ratsastaja että heppa liikkuisi. Pitihän sitä sitten vielä yksi kierros kiertää.








Kotitreenit jouduin tekemään tällä kertaa yksikseni. Mutta kuinka telepaattista, Henriikka laitto viestiä juuri kun pääsin ulos ja ajattelin aloittaa. Eka treeni siis takana. Kyllähän siinä hiki tuli ja koville otti, mutta niinhän se oli tarkoituskin. Tänään vielä tullut herkuteltua loman lopettajaisia. Kunhan työt alkaa niin ehkä sitten helpompi taas palata ruotuun tuon ruuankin suhteen.



torstai 25. kesäkuuta 2015

salaattipizzaa



Viime viikolla kävimme hakemassa Henriikan juhannukseksi meille. Reissulla söin eka kertaa Kotzonea eli salaattipizzaa. Ihastuin siihen heti, se oli tosi hyvää. Tänään alkoi taas tehdä sitä mieli. Niinpä ostin pakastepizzan ja paistamisen jälkeen lisäsin siihen salaatin ja kastikkeen. Se ei kyllä ollut niin hyvää mutta menetteli.

Pikku hiljaa olen palaamassa ruotuun ruokailun suhteen. Olen jo parantanut ruokailujani osittain loman jäljiltä. Töiden alettua pitää varmaan ottaa kuukauden dieettikuuri, niin saa loman kilot pois. Loman aikan nimittäin tuli muutaman kilo takaisin, kun herkutteli ja liikkuminenkin taisi jäädä vähemmälle ainakin loman lopussa.

Tänään kävin lenkilläkin. Lenkin vauhti ei ainakaan ollut hiljentynyt päinvastoin. Kotitreeniä voisi alkaa toteuttaa pikapuolin. Mietin pitäiskö jo alkaa muuttamaan mun nukkumarytmiä entiseen, vai nauttisko lomasta. Voihan sen kääntää sitten töiden alettuakin. Minusta on niin kivaa valvoa pitkään, kun se mahdollisuus vielä on kun lomailee. Ehkä hivenen muutan nukkumaan menoa aikaisemmaksi, niin ei ole niin vaikeaa sitten töiden aloitus.






keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Terapeuttinen ratsastustunti



Tänään lähdin käymään salilla aamusta. Meinasin jo etten menekään, vaan alotan kotitreenin. No päätin kuitenkin käydä salilla. Sali oli aivan tyhjä ja sain fiilistellä ihan yksikseni. Hetken kävi haikee olo, mut se sitten hävis, kun keskitty tekemiseen. Tällä kertaa en tehny täysin vanhaa treeniäni, vaan keskityin sellaisiin, jota voi tehdä vain salilla laitteilla. Vanhoja juttuja kuitenkin.

Treenin jälkeen kävin salilla suihkussa. Se oli hieman outo kokemus, kun aiemmin on aina kotiin tullu hikisenä. Suihkun sai lukkoon ja muitahan siellä salilla ei ollu, mutta silti sitä kuunteli yläkerrasta kantautuvia ääniä. Olo autolle mennessä oli kyllä niin mahtava, että se pitää ottaa uusiksi. Ajattelinkin että kun syksyllä aloitan taas käydä salilla, niin sen jälkeen aion käydä samalla aina suihkussa. Säästäähän siinä hieman omissa jätevesi laskuissakin.


Luultavammin tää oli viimenen käynti salilla ennen kuin salikortti umpeutuu. Muutaman päivän se on vielä käytössä, että mahdollisuus vielä on käydä. Kattoo nyt miten noita muita menoja sitten kertyy.



Merin ottama kuva vajaan vuoden takaa


Tänään mieliala on ollu hieman allapäin. Loman loppuminen ollut mielessä ja mitä kaikkee olis halunnu vielä tehdä. Hain tänään työvuorot, ettei ainakaan sitä tarvis miettiä. No ei se auttanu mielialaan yhtään. Sitten mulla oli ratsastustunti. Siinä joutu keskittymään tekemiseen ja ei kerenny ajattelemaan turhia. Tunnin jälkeen mieliala oli hyvä ja sitä lisäsi keskustelu siskoni kanssa.Nyt toivottavasti saa olla rauhallisin mielin loppuloman ja nauttia siitä.


tiistai 23. kesäkuuta 2015

Rempan lopputarkastus tehty






Eilen oli aikas hermoilu päivä. Lähdimme katsomaan Heidin ja Matin taloa. Siellä autoimme hieman eli mä kannoin purku jätettä ulos ja maalasin pienen pätkän seinää. Apu se on pienikin. Sitten oli kiirehdittävä pankkiasioille. Hieman ne asiat jäi kesken, mutta tänään jo etenivät kovasti. Olis vaan hyvä että pääsis sitä remppaa ihan todenteolla tekemään kun Mattikin on lomalla.

Kiva olis mennä auttamaan, mut pitää katsoa kuinka näiltä omilta hommilta kerkiää. Mun isä oli antamassa asiantuntijan neuvoja rempan vaikeimmissa kohteissa. Se kun on rakentanut ja korjanut taloja yli 50 vuotta, että kokemusta löytyy.

Tänään oli tämän meidän talon laajennuksen lopputarkastus. Jännitys oli käsin kosketeltavissa. Hyvin se meni. Meni kuitenkin jonkin aikaa, kunnes mun jännitys laukesi ja pystyin keskittymään muihin hommiin.

Remontti ei lopu, vaikka tarkastus tulikin tehtyä. Ulkovuorin maalauksesta on jo aikaa, niin se pitää uusia.Lisäksi katon maalaus, rännien laitto sekä sisällä vois wc:ssä tehdä hieman parannusta. Niin ja aina vois laminaattia ja tapetteja uusia. Tekemistä siis riittää, mut noi aikaan sidotut valvonnan alla olevat hommat suoritettu.


sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ylensyönyt ja turta



Niin se juhannus taas meni. Syötyä tuli ihan liikaa vaikka mitä. Makkaraakin varasin monta pakettia, mutta vain yksi paistettiin. Muuten tuli grillattua kanaa, gripsejä, maissia, paprikaa, herkkusieniä, halloumjuustoa ja niiden kanssa uusia pottuja. Kaikkea kun piti maistaa, niin liikaahan sitä söi. Ajatuksissa onkin, että ihanaa palata kevyempään ruokavalioon.


Faltsu kahlaamassa



Henriikka lähti kotiin poikaystävänsä kanssa. Eilen teimme hieman jumppaa ulkona. Ajatuksena oli tehdä treeniä, jota voin toteuttaa kotona, kun salikortti menee umpeen. Ajattelin nimittäin pitää hieman taukoa salista. Lisäksi kesällä on ihanaa olla ulkona ja treenata samalla siellä. Lisäksi ei aina jaksa lähteä autolla liikkumaan.

Ensi viikko hieman jännittää ja ärsyttää. Huomenna nimittäin näemme Heidin ja Matin kodin eka kertaa livenä. Lisäksi meidän kodin remontin lopputarkastus olisi tiistaina. Loma enteilee loppuaan ja se ärsyttää.
 
Tänään ollut väsy olo ja ainahan se vie mielen alas kun lapsi käy ja tietää ettei vähään aikaan näe. No aika menee nopeasti ja siinä välissä näkee kahta muuta lasta.  Jokaisen lapsen kohdalla sama juttu, ikävä tulee he käyvät ja ovat sittenn lähdössä. Sitten on uusin tulokas, joten lisää ikävöitäviä. No Meriä ja Mikaa onneksi näkee useammin, niin ikävä ei pääse kasvamaan suureksi.

Ihana olisi asua lähellä kaikkia lapsiaan, mutta liian lähelläkään en haluaisi elää. Sillä jokaisen pitää saada elää myös sitä omaa elämäänsä rauhassa ilman jatkuvaa vanhempien valvontaa.


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hauskaa juhannusta



Se on sitten juhannus ja vettä vaan sataa vähän väliä. Kävimme Henriikan kanssa tallilla. Henriikka vuoli Faltsun kavioita ja ratsasti sillä. Minä siivosin karsinat ja laitoin vedet sekä heinät valmiiksi.

Suklaamousseraakakakku

Oven pielessä kasvaa juhannuskoivu






Aikas huumaava tuoksu ovella




Kotona alkoi sitten juhannusmässäily. Söimme savulohta uusien perunoiden ja salaatin kanssa. Siinä sivussa tuli popsittua muutama karkkikin. Limpparilla lievensimme janoa. Sitten tein suklaamousseraakakakkua hyytymä. Alkoi väsyttää niin hirveesti että päätin nukkua päikkärit, taisin nukkua lähes kaksi tuntia. Olo oli sen jälkeen jonkin aikaa ihan pökkyrä.


Syöminen jatkui, tällä kertaa grillasimme gripsejä ja makkaraa sekä ananasta. Uusia pottuja laitettiin uuniin voin ja mausteiden kanssa. Valkosipulia on syöty ihan hirveesti, tuoksuu varmaan naapuriin asti. Pää ei oikein tykkää tässä mässäilystä. Pikkusen meinaa päähän koskea, varmaan toi verensokerin huima vaihtelu.


Tänään ei jaksettu lämmitää saunaa, mut huomenna kun joukkomme kasvaa olis tarkoitus myös saunoa. Niin ja syöpöttely jatkuu. Jännää, kun henkilö joka on pitäny mulle kuria syömisestä, houkuttelee mua kaikkiin herkkuihin. Toisaalta kun välillä oikein ahtaa kupuunsa ruokaa, niin arki tuntuu taas kivalta syödä kevyemmin. Ei se muutaman päivän tankkaaminen kaada mitään.


Matka maailaman ympäri


Oikein hauskaa juhannusta kaikille!


torstai 18. kesäkuuta 2015

Tien päällä






Tänään kävin tallilla vaan tekemässä hommat ja sitten pikaisesti kotiin. Kotona kerkesin syödä ja sitten lähdimme hakemaan Henriikkaa juhannuksen viettoon meille. Meillä oli aikaa viettää kaupungilla, niin kävimme syömässä. Söin kotzone-pizzan. Kylläpä oli hyvää, se salaatti sopivasti kevensi ja raikasti ruokaa. Siitä tuli heti mun lempi pizza.

Sitten kiertelimme pitkin kauppakeskusta. Lopulta löysin itselleni golleget ja farkut tosi edullisesti, lisäksi ne olivat kivan näköiset. Henriikka antoi mulle aiemmin ostamani housut ja paidan joka oli ihan mun näköinen. Kyllä hän vaan tuntee äitinsä maun.

Kotona pääsimme syömään eilen tekemääni raakakakkua, se oli hyvää. Ilta menikin joutuisasti, kun saimme jutella keskenämme. Onneksi vielä monta ihanaa päivää edessä.




keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Eka raakakakku




Omena-raakakakku


Tänään tein ensimmäistä kertaa raakakakkua. Se oli tosi helppoa ja ainakin tuo täyte maistu törkeen hyvältä. En vielä kerenny sitä koristella, mut huomenna sitten. Tarkoituksena olis tehdä myös suklaamousse-raakakakku. Olen ollu hieman epäilevä raakakakkujen suhteen, mut nyt tuntuu että noihan on hyviä. Ainekset ainakin on terveellisä. Olen myös kuullu että ovat täyttäviä ettei tule syötyäkään niin paljon. Aina jotain uutta pitää kokeilla ja varsinkin kun Henriikka tulee käymään.

Tänään aika lähes meni siivotessa. Vielähän tätä tässä talossa riittää, mut kerkiihän tässä. Ei kaikki tarvii olla juhannuksena valmista. Illasta kävin ruokakaupassa ostamassa juhannusruuat ja näky olevan muillakin sama ajatus, oli nimittäin porukkaa. Sen jälkeen vielä oli ratsastusta edessä. On siinä varmaan edistynyt, kun ei pelottanu vaikka heppa pukitteli kun sitä käskin. No pukit oli kyllä pieniä. Siinä sitä väännettiin kumpi päättää mitä tehdään. Minä voitin ainakin ajoittain. Lopuksi sain nähdä vajaan viikon ikäisen linnun poikasen, se oli niin suloinen.


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Siivous jatkuu









Eilen illalla tuli taas valvottua tosi myöhään, yhteen asti. Aamulla ei viitsinyt nukkua seitsemää pitempää sillä en halunnut olla nukkumassa kun putkimies tuli vaikkei mua siihen tarvittukaan. Kerkesin rauhassa syödä puuroni ja jatkoin eilen aloittamaani siivousta keittiössä ja ruokailutilassa.

Vesiputkien paineen mittaus meni ok ja nyt siitäkin on sitten todistus. Puolen päivän jälkeen suuntasimme kylälle. Kirjastosta hieman lomalukemista ja sahalta lautoja oven pieliin. Sitten tallille ratsastamaan. Alussa paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Suomen kesä on vaihtelevaa. Tuuli oli kylmä, mutta olin varautunut paljolla vaatetuksella.


Kotona hieman lueskelin ja siivosin. Tein ruuaksi pulled Porkia. Se olikin tosi hyvää pitkästä aikaa. Sen jälkeen aloin kattoo telkkaria ja sitten tuli väsy eikä mitenkään jaksanu olla hereillä. Niinpä nukuin hetken aikaa, tosin vaan tuolissa kun en jaksanu lähtee sänkyyn. No multa onnistuu nukkuminen missä vaan. Herättyä väsytti aika kauheesti ja olis vaan halunnu nukkua lisää. Osittain siksi en menny sänkyyn etten nuku koko iltaa.

Noustuani tuolista ja ruvettuani hommiin virkistyin. Voisi vaikka kävästä ulkoilmaa haistelemassa. Tosin en pidä itikoista niin saattaa jäädä lyhyeksi visiitiksi, lenkille en siis lähde.






Ihan kaikkee en saanu siivottua mitä tänään piti, mutta paljoo en ole aikataulusta jäljessä. Huomenna on päivä uus. Vaikka siivoamisesta en pidä, niin ihana katsoa siistiä kotia. Nyt sisällä on ihanan lämmin, kun lämmitin täällä. Mittari näyttää + 25, mä niin tykkään lämpimästä.


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Juhannussiivous aloitettu




Lenkin varrella nähtyä


Koska auto oli rikki, niin päätin sitten aloittaa kotona juhannussiivouksen. Ihan vaan juhannuksen takia en siivoa. Talo kaipaa perusteellista siivousta ja nyt lomalla on aikaa perehtyä paremmin tuohon hommaan. Haluan nimittäin tehdä homman perusteellisesti ja ajan kanssa. Sen jälkeen pitkään selviää pelkällä perussiivouksella. Tänään sainkin siivottua kodinhoitohuoneen ja wc;n sekä niiden välisen tilan. Kylppäri ja sauna olikin pesty jo aiemmin. Huomenna olisi tarkoitus perehtyä keittiöön ja ruokailutilaan. Toivottavasti saan siivottua myös eteisen. Silloin keskiviikolle jäisi vaan olkkari, vierashuone ja aitta. Makkari ja viereinen huone jää sitten torstaille tai vaikka juhannuksen loppuun. Siivoon vaikka pyhänä jos mieli on semmoinen.


Odottelimme putkimiestä tulevaksi, mutta hän soittikin sitten että tulee huomenna aamusta. Toivotaan että tulee. Asiat kun pitäisi saada hoidettua. Lähdimme sitten illasta käymään kaupungissa. Nyt on sitten osa juhannuruuista ostettu. Autokin pelaa taas.


Ihan illasta kävin lopulta kävelemässä. Oli ihan pakko, kun moneen päivään ei ole päässy. Salillakin pitäisi käydä, milloinkahan sinne kerkiis. Tärkeimmät on kuitenkin siivous, koska tää epäjärjestys suututtaa mua. Lisäksi tallilla on myös käytävä.




sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Mitään sanomaton päivä



Menin eilen illalla nukkumaan vasta puolen yön jälkeen, kun olin hetken aikaa nukkunut jo sohvalla. No lomallahan se on ihan sama. Heräsin kuitenkin neljän jälkeen ja kaikenlaiset ajatukset valtasivat mielen, niin en saanut unta. Tunnin valvoskelin ja sitten nukahdin. Nukuinkin sitten yli kahdeksaan.

Mies piti tänään pihakirppistä meillä. Mä olin kirjahyllystä katsonut valmiiksi kirjoja, jotka sitten kuskasin autotalliin. Paikka oli suojassa, sillä pitkin päivää tihkutti vettä. Ihmisiä kävi harvakseltaan, niin apuani ei tarvittu. Olin kuitenkin valmiusasemissa, jos tulisi yleisöryntäys. Olisinhan mä voinut tehdä jotain, mutta luekelin vaan netistä asioita. Olo oli jotenkin tylsä.

Ilma oli sateinen ja kylmä niin lämmitin taloa. Kirpparin loputtua lähdin tallille. Harmittelin kun en ottanut lenkkareita mukaan olisin voinu käydä portaita kävelemässä kotimatkalla. No eipä olisi onnistunut kuitenkaan. Auto nimittäin särkyi matkalla ja piti mies kutsua hinaamaan. Sama vika kuin vappuna eli bensaletku lähti liitoksestaan. Mä en tykkää olla hinattavana, mut menihän se kun oli pakko.

Ihan tylsä päivä eikä tullut edes liikuttua. No huomenna edessä auton korjausta ja jos jonkin jumpan tekis. Vai käviskö salilla, ratsastamassa tai lenkillä. No kaikki riippuu siitä saanko auton kuntoon ja pitääkö siihen hakea osia kaupungista. Kävelemään voi mennä ja kotijumpan nyt ainakin voin tehdä vaikka autoa ei saisikaan kuntoon.


Kuva viime kesältä

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kesälomareissu



Mummin kulta ja paljon autoja


Eilen lähdimme käymään Kuopiossa. Pitkästä aikaa teimme yöreissun, Sen mahdollisti se, että Meri otti meidän koirat hoitoonsa. Heillä oli paljon pihahommia tehtävänä, niin me otimme sitten mukaamme Mikan. Hieman jännitti kuinka reissun onnistuu, vaikka paljon olen Mikan kanssa ollutkin.


Reissi meni hyvin ja meillä oli tosi mukavaa, Kaikki olivat aivan ihastuksissa Mikaan. Hän jaksoi hymyillä ja nauraa paljon. Taisi nauttia matkastaan ja saamastaan huomiosta. Pari pikkuautoakin tarttui matkaan, kun entinen omistaja lahjoitti ne Mikalle. Autot olikin niin kivoja, vaikka nukkumaan käydessä parhaita olivat omat kettulelut.

Uni maittoikin hyvin, Mika nukkuikin 12 tunnin yöunet. Aamulla nousikin sitten hymyillen ylös. Matkalla maistelimme hieman uusia elämyksiä. Mika tietysti valloitti taas kerran monen sydämen. Meillä taas oli kaksi tosi ihanaa päivää. Mulla syönnit oli hieman mitä sattu ja liikunta jäi. Olin siis niin lomalla. No nyt kotona taas palataan ruotuun.


torstai 11. kesäkuuta 2015

Proteiinipirtelö




Strawberry cheesecake proteinshake

Tänään on ollut toimelias päivä. Aamulla kun olin syöny aamiaisen, niin lähdettiin vaihtamaan mun autoon kesärenkaat. Nastattomat talvirenkaat meni nimittäin vaihtoon, kun niihin tulee uudet talvirenkaat ensi talveksi. Hieman oli hankaluuksia eturenkaiden irtoamisen kanssa, mutta irtosihan ne lopulta.


Sitten nopeasti tallille hommiin. Juoksutin vaihteeksi Faltsun ja sitten kotiin syömään. Sitten käväisimme kauoungissa rengas ostoksilla. Siellä menikin aikaa ja meinas ihan kyllästyä. No tulipahan rauhoituttua hetken aikaa. Kävimme vielä ostamassa kaasua grilliä varten ja uudet pyykkinarut. Nyt on hyvä taas laittaa pyykit ulos kuivumaan.

Välipalaksi tein Henriikan kehittelemän pirtelön, se olikin tosi hyvää. Sitten käväisin kävelylenkillä ja ompelin anopin haalarit valmiksi.

Illasta valmistelin Mikalle ruokia, sillä saamme huomenna hänet hoitoon pariksi päivää. Tulee varmaan hienoja päiviä.




keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Laukkaa







Eilen kävin ratsastelemassa Faltsulla. Meri otti kuvia ja sai jo olemuksellaan Faltsuun vauhtia. Niinpä laukkaakin mentiin ekakertaa lähes täysi kierros yhtämittaa. Ravikin oli jossain vaiheessa ihan vauhdikasta.



Söpöliini






Tänään kävinkin sitten salilla ja puuhastelin kotona aamupäivän. Illaksi oli ohjelmassa ruokakauppa ja lännenratsastusta. Iltapalan jälkeen kotona leikkasin sitten anopille uudet haalarit, jos vaikka sais ne ommeltua ennen seuraavaa käyntiä



Merin tuunaamat suitset, on muuten hiemot









Vauhtiakin löytyi




tiistai 9. kesäkuuta 2015

Mitenkähän tuon ruokailun nyt toteuttas



Viikko lomaa mennyt ja oloni oli eilen hieman epämukava. Ennen loman alkamista päätin että dieettini loppuu loman alkaessa ja sitten voin alkaa syödä vapaammin. Toki sen ei pitänyt tarkoittaa repsahtamista entiseen vanhaan herkutteluun. Alkuviikko meni hyvin. Söin dieetin suuntaisesti, välillä herkutellen. Loppuviikosta herkuttelu ryöstäytyi käsistä. Olo oli eilen turvonnut ja naamasta näkyy että on herkuteltu, kun finnejä on pitkin naamaa.

Ei siis menny ihan niinkuin piti. No toisaalta muutaman päivän takapakki ei haittaa, aina voi tsempata ja aloittaa uudestaan. Tai eihän nyt tarvitse edes aloittaa alusta. Tuli vain hieman takapakkia. Tästä opin ainakin ettei kotiin kannata varastoida herkkuja. Niinkuin Henriikka mulle sanoi jonkin aikaa sitten. Jos herkkuja ei ole niin niitä ei voi syödäkään. Täältä harvemmin niitä viitsii lähteä hakemaan. Kaupassa vieä jaksan vastustaa kiusauksia. Jännä kuinka herkuttelu vaan lisää herkkujen himoa enemmän.

Tänään olen syönyt kuin dieetillä ja olo on taas ihan hyvä. Ei turvota ja mielikin on parempi.


Kokeilin yks ilta voileipää iltapalaksi. Olihan se hyvää, mutta nälkää se ei vienyt. Sitä piti syödä aika paljon että ei miettisi mitä sitten söisi. Eilen illalla sitten söin iltapalaksi taas rahkaa ja marjoja. Heti oli täysi olo ja muuta ei tehnyt mieli.Välillä vaan nuo marjat tökkii, kun koskaan en ole ollut mikään marjojen syöjä. 






maanantai 8. kesäkuuta 2015

Jäte remppaa




Kuopan kaivu on alkanu



Kivat hiekkakasat

 Tänään se sitten alkoi jätevesijärjestelmän uusiminen. Sen vuoksi heti aamusta oli entisten kaivojen tyhjennys ja poisto. Niinpä viemärinkäyttö oli kiellossa. Käytimme ulkohuussia ja lavuaarissa oli vati ettei vettä menisi viemäriin. Tokihan saimme vettä käyttää. Hyvin se onnistui. Illasta saimme jo säiliöt paikoilleen asennettua ja viemärien käyttö on taas sallittua.

Eka säiliö paikallaan

 Vielä pitäisi peitellä säiliöt kokonaan. Sadevesien reitti on tarkoitus tehdä tässä samalla, kun kaivuri on paikalla.

Pikku hiljaa peittymässä maan alle

Mun tehtävä tässä päivässä olikin huolehtia ruokailusta. Niin ja haimme Heidin kanssa kaupasta yhden puuttuvan osan. Tarvittiin liitoskappale erikokoisille putkille.

Heidi leikkasi siinä sivussa mun hiukset. Kuivat latvat poistettiin ja samalla tehtiin hieman kerroksellisuutta hiuksiin. Saa nähdä milloin näihin laittas hieman väriä. Sitä ne nimittäin kaipaa. No ehkä sitten loman lopuksi.

Päivän päätteeksi lähdin kävelemään. Teki hyvää miettiä päivän asioita ja hieman tuleviakin. Sain muuten lopultakin kasvihuoneeseen ja kasvimaalle kasvit istutettua ja siemenet itämään. Muutama yrtti ja kukka vielä odottaa. Niillä ei kiirettä kun ulkona vielä niin kylmä.