lauantai 21. toukokuuta 2016

Pieni prinsessa






Tänään aamu alkoi jo aikaisin ja reippaasti. Aamupalan jälkeen kiireesti lähdinkin tallille hommiin. Lantakasaa tyhjensin ruusupenkin juurelle. Siinä kyllä ei tullut kylmä. Samalla tuli testattua äitienpäivälahjaksi saamani handsfree kunnolla. Siinä oli mukava jutella samalla kun töitä puuhasteli. Hommat suju kuin huomaamatta eikä puutunu niska tai käsi.


Meri synnytti eilen pienen tytön. Ajattelin etten vie laitokselle kukkia. Ne ei kauan pysy kauniina ja kuskata pitäs edestakasin. Keksin, että ostan kesäkukkia ja istutan ne valmiiksi penkkiin. Penkin kunnostin ensin ja kannoin siihen hieman hevosen lantaa lannoitteeksi. Penkissä oli juuri itäneitä persiljan taimia. Mistä lie siihen siemenet joutuneet. Tosin taisin viime kesänä siihen nitä laittaa, mutta miksi ne ei silloin itäneet. Vai oliskohan Meri ne siihen kylväny. No kun olin kunnostanu penkin niin siirsin ne siihen takaisin. Penkistä löyty myös pieniä akileijan taimia, jotka istutun myös takaisin. Laatikon vierestä löyty myös pieni ehkä ritarinkannuksen taimi. Sekin siis ylös laatikkoon kasvamaan.


Värit kukkiin tuli tytön syntymästä ja Merin lempiväristä. Hauska oli tehdä toi yllätys. Sain sen vielä tehtyä, niin ettei kukaan huomannu. Olin jo etäällä hommissa, kun sisällä olijat tuli ulos ja huomasivat penkkiin ilmestyneet kukat.


Kotona söin ja kävin pesulla. Hetken lepotauon jälkeen lähdinkin käymään kaupungissa. Ostin hieman korttitarvikkeita sekä hygieniatuotteita, kun niissä oli tarjous. Niitä kun olis pitäny muutenkin ostaa kohta puolin.

Sitten olikin aika lähteä katsomaan uutta tulokasta. Merin pientä tyttöä. Kyllä se olikin pieni ja suloinen.

Sitten vaan kotiin hieman lepäilemään sillä tekemistä riittäisi huomiselle päivällekin. Lisäksi huomenna olsi illasta jääkiekkoa ja Suomi mukana finaalissa. Jännä peli siis tiedossa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti