Pari yötä sitten oli kylmää ja meillä kävi pakkasen puolella. Illasta jo huomasin että lähelle pakkasta mennään. Kannoin siis ruukut saunaan ja telineessä olevien kukkien päälle laitoin harsoa moninkerroin. Painavassa ruukussa olevan kukan suojasin soikolla ja pressulla.
Nukkumaan käydessä lämmintä oli vaan pari astetta, niin vein lämpökynttilöitä kasvihuoneeseen. Se kannatti, sillä kukat ja kasvit selvis pakkasesta.
Eilen töistä tullessa oli myös aika kylmää ja varmuudeksi peittelin kukat. Kasvihuoneeseen laitoin pari ulkotulta. Nehän savuttaa kovasti, joten kaikki hämähäkin seitit oli ihan mustia. Nyt näyttäis, että ensi yönä ei ole pakkasta.
Tuleva viikonloppu tulee olaan kiireinen. Siitä sain ensimakua jo eilen. Meri lähti nimittäin synnyttämään ja niinpä töiden jälkeen kävin hoitamassa tallihommat. Aamusta tulin takaisin tallille ja Faltsu olikin sisällä. Se ryökäle oli karannu. No saipa sitten kunnon läksytystä osakseen kentällä. Ratsastuksen jälkeen Faltsu ja minä olimme hiessä. Reippaasti vedenkantoa ja kodin kautta töihin. Ihana nyt hetki rentoutua sohvalla ennen nukkumaan käyntiä. Huomiselle taas tekemistä riittää.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti