![]() |
| Kävelyreitin varrelta |
Torstaina oli se jännä päivä. Katsoimme Mikaa. Hän oli meillä kuitenkin vain aamupäivän, kun Meri palasi kotiin eikä jäänytkään synnyttämään. Meillä oli kyllä hauskaa. Mika imuroi, puuhasteli pesukoneen kanssa ja laittoi mun maustelaatikon uusiksi.
Tallilla käynti jäi siis siltä päivältä ja perjantaina taas piti mennä aikaisin töihin. Kävin kuitenkin aamusta ajoissa kävelyllä. Ihanassa ilmassa ja kauniissa kevätmaisemassa oli ihana liikkua. Miksi se lähtö on vaan niin vaikeaa.
Nyt on tullut syötyä kyllä tosi huonosti ja olo on sen mukainen. Liikaa sokeria. Tänä viikonloppuna Heidi on käymässä meillä. Kivaa jutustella yhdessä. Tänään kävimme tallilla töiden jälkeen. Sain korjattua ammeen ja kannettua siihen vettä. Toi amme kestää hieman pitempään kun on niin lämmintä ja vettä menee reilusti. Carrielle vein myös uuden isomman juoma-astian, 90 litraa.
Fatsun kanssa ratsastimme kentällä käyntiä, ravia, tölttiä ja laukkaa. Suhteellisen kivasti meni. Huomenna ajattelin tehdä länkkärikuvioita. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, joten ne siirtynee maanantaille.
Liikkuminen on kyllä jäänyt nyt vähiin viimeisen kuukauden aikana. Siihen on tultava muutos. No ehkä nyt kun ilmat lämpenee niin on kivempi liikkuakin. Lisäksi kaikenlaista tekemistä ulkona riittää.
Ai niin sain ihanilta lapsiltani handsfreen puhelimeen. Nyt voin ratsastaessa, lenkkeillessä ja ajaessa helposti puhua heidän kanssaan puhelimessa. Kivaa, aika menee silloin tosi nopeesti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti