tiistai 31. toukokuuta 2016

Polttopuu urakka



Puupinon välistä putosi linnunpesä


Ihana kesäpäivä takana. Tekemistä riittäny enemmän kuin on kerenny tehdä, tuttu tunne. Aamusta aloitettiin halkojen teko. Puolen päivän jälkeen oli pakko mun jättää toi homma ja mennä auttaa Meriä tallille. Tallille tuli eläinlääkäri, niin olin lapsenvahtina. Se oli ihanaa, mutta kova homma. Vauvan syöttö ja hoitaminen samalla kun isompi vaatii huomioo. No siitä selvittiin ihan hyvin. Vauva kuitenkin nukku osan ajasta ja Mika leikki itsekseen kun syöttelin vauvaa. Mitenkähän sitä itse sompaili kolmen pienen kanssa, ei enää muista. Enemmän olis halunnu tallilla tehdä, mut pakko oli rientää kotiin.


Kotona söin ekaks ja sitten lähdinkin ulkopuuhiin. Katkoin polttopuita, kun rankoja olin pihaan kantanu. Sitten kastelun kukkia ja pari taimee istutin. Kukkapenkki vaatis kitkemistä. No kerkesin tänään jo aloittaa.



maanantai 30. toukokuuta 2016

Lääkärin määräys






Tämä päivä alko suunnitelmien mukaan. Mulla oli hammaslääkäri ja hampaan poisto. Jännitti kovasti. Se menikin tosi hyvin ja nopeesti. Kuoppa ei paljoo vuotanu eikä ole ollu kipee. Lääkäri käski ottaa iisisti ja syödä jäätelöö. Sitä olen kyllä toteuttanut. Jäätelöä olen syöny jotain neljä kertaa. Iisisti olen myös ottanu. Paljon on menny aikaa autossa istuen, sillä kaupungissa tuli käytyä kahteen kertaan. Ostin hieman kukan siemeniä, aurinko- ja Kehäkukka. Muutaman taimen myös.





Mulla on autossa aikalailla jo kilometrejä . Kävimme siis katsomassa, josko vaihtaisi autoa tuoreempaan. Saisi taas rauhallisin mielin ajella, sitä kun saa tehdä aikalailla. Töihin ja tallille. Uuden velan ottaminen ei tietysti innosta, mut jos haluu uudemman auton niin se on vain pakko.








Illasta sen verran tein hommia että kylvin osan siemenistä ja istutin taimet. Sisällä myös siistin paikkoja, sillä huomenna edessä polttopuutalkoot.


sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Työviikosta selvitty






Niin se tämäkin viikko on ohi. Mulle tää oli aika rankka, koska ei ollu yhtään vapaita ja työtunteja tuli 60. Ensi viikko onkin sitten huomattavasti löysempi. Kaikenlaista puuhaa tiedossa, mutta kivaa sellaista.







Tänään herättyäni kävin tallilla ratsastamassa Faltsun. Se menikin mielestäni hyvin. Hiki tuli ainakin. Kotona innostuin leikkaamaan nurmee. Lähes koko alan ajoin. Sen jälkeen olikin ihanaa käydä saunassa.






Ostamani amppelimansikka voi hyvin ja kukkii. Huomenna voisi vielä vähän katella kotiin kesäkukkia. Paljon olisi tekemistä, kun vain aikaa löytyis. No kaikki aikanaan. Nyt on kuitekin isän ja äidin hääpäivälahja hankittu. Se on kyllä tosi kiva.




keskiviikko 25. toukokuuta 2016

voiko olla totta




Talliapulainen kärryineen

Tiistaina kävimme viemässä heiniä tallille. Mika autto hieman heinien kanssa tai ainakin siirsi paikasta toiseen. Ihana poika. Samalla näimme uutta tulokasta, pikku tyttöä. Kiirettähän se piti, kun pito keretä laittaa ruokaa ja syödäkin ennen töihin menoa.



Omenapuut kukkii

Ilmat on kyllä ollu ihania kuin kesällä. Ulkona olis kyllä niin ihanaa olla. Luumupuissa näin kukkia. Olin ihan ihmeissäni, voiko olla totta. Toivpnu kovasti, mutta arvellu sen vievän usean vuoden.








Luumupuu


Tänään oli taas ratsastusta ja kävimme maastoilemassa länkkäritunnilla. Matolääkkeetkin hankittu, niin pääsee hepat madottaa. Sama pitäs tehdä kissalle ja koiralle.




sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Hääpäivä







Hyvin toimelias päivä takana. Nousin jo kuuden jälkeen. Heti aamiaisen jälkeen tallille. Faltsu olikin ulkona ja aitojen sisällä. Ratsastelin jonkin aikaa ja sitten kannoin hepoille vettä ja heinää revin irti paalista.

Sitten nopeesti kotiin ja vaihtamaan vaatteita. Lisäksi tein aamulla täyttämääni kakkuun voigreemin päälle. Sitten sedän mökille. Siellä kerkesin olla lähes kuusi tuntia. Pihaan tuotiin iso kasa pöllejä. Silppusin risuja ja istutin kukkia. Välillä syötiin. Hiki tuli monta kertaa ja meni ihan kunnon treenistä.


Sitten edessä oli vielä hevosten laitumelle lasku. Sitä oli hauska seurata. Ihania heppoja ja niiden riemua. Paikalla oli myös ihania ihmisiä. Jottei taas jämähtäisi paikoilleen,niin kotiin nopeesti kattomaan lätkää.










lauantai 21. toukokuuta 2016

Pieni prinsessa






Tänään aamu alkoi jo aikaisin ja reippaasti. Aamupalan jälkeen kiireesti lähdinkin tallille hommiin. Lantakasaa tyhjensin ruusupenkin juurelle. Siinä kyllä ei tullut kylmä. Samalla tuli testattua äitienpäivälahjaksi saamani handsfree kunnolla. Siinä oli mukava jutella samalla kun töitä puuhasteli. Hommat suju kuin huomaamatta eikä puutunu niska tai käsi.


Meri synnytti eilen pienen tytön. Ajattelin etten vie laitokselle kukkia. Ne ei kauan pysy kauniina ja kuskata pitäs edestakasin. Keksin, että ostan kesäkukkia ja istutan ne valmiiksi penkkiin. Penkin kunnostin ensin ja kannoin siihen hieman hevosen lantaa lannoitteeksi. Penkissä oli juuri itäneitä persiljan taimia. Mistä lie siihen siemenet joutuneet. Tosin taisin viime kesänä siihen nitä laittaa, mutta miksi ne ei silloin itäneet. Vai oliskohan Meri ne siihen kylväny. No kun olin kunnostanu penkin niin siirsin ne siihen takaisin. Penkistä löyty myös pieniä akileijan taimia, jotka istutun myös takaisin. Laatikon vierestä löyty myös pieni ehkä ritarinkannuksen taimi. Sekin siis ylös laatikkoon kasvamaan.


Värit kukkiin tuli tytön syntymästä ja Merin lempiväristä. Hauska oli tehdä toi yllätys. Sain sen vielä tehtyä, niin ettei kukaan huomannu. Olin jo etäällä hommissa, kun sisällä olijat tuli ulos ja huomasivat penkkiin ilmestyneet kukat.


Kotona söin ja kävin pesulla. Hetken lepotauon jälkeen lähdinkin käymään kaupungissa. Ostin hieman korttitarvikkeita sekä hygieniatuotteita, kun niissä oli tarjous. Niitä kun olis pitäny muutenkin ostaa kohta puolin.

Sitten olikin aika lähteä katsomaan uutta tulokasta. Merin pientä tyttöä. Kyllä se olikin pieni ja suloinen.

Sitten vaan kotiin hieman lepäilemään sillä tekemistä riittäisi huomiselle päivällekin. Lisäksi huomenna olsi illasta jääkiekkoa ja Suomi mukana finaalissa. Jännä peli siis tiedossa.




perjantai 20. toukokuuta 2016

Hallayö







Pari yötä sitten oli kylmää  ja meillä kävi pakkasen puolella. Illasta jo huomasin että lähelle pakkasta mennään. Kannoin siis ruukut saunaan ja telineessä olevien kukkien päälle laitoin harsoa moninkerroin. Painavassa ruukussa olevan kukan suojasin soikolla ja pressulla.


Nukkumaan käydessä lämmintä oli vaan pari astetta, niin vein lämpökynttilöitä kasvihuoneeseen. Se kannatti, sillä kukat ja kasvit selvis pakkasesta.







Eilen töistä tullessa oli myös aika kylmää ja varmuudeksi peittelin kukat. Kasvihuoneeseen laitoin pari ulkotulta. Nehän savuttaa kovasti, joten kaikki hämähäkin seitit oli ihan mustia. Nyt näyttäis, että ensi yönä ei ole pakkasta.

Tuleva viikonloppu tulee olaan kiireinen. Siitä sain ensimakua jo eilen. Meri lähti nimittäin synnyttämään ja niinpä töiden jälkeen kävin hoitamassa tallihommat. Aamusta tulin takaisin tallille ja Faltsu olikin sisällä. Se ryökäle oli karannu. No saipa sitten kunnon läksytystä osakseen kentällä. Ratsastuksen jälkeen Faltsu ja minä olimme hiessä. Reippaasti vedenkantoa ja kodin kautta töihin. Ihana nyt hetki rentoutua sohvalla ennen nukkumaan käyntiä. Huomiselle taas tekemistä riittää.




keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kevätinnostus







Eilen töiden jälkeen kävin ostamassa hieman kasveja. Ostin kirsikkatomaatin ja muutaman kuukausimansikan taimen. Kevät aina innostaa laittamaan kasvamaan kaikenlaista. Loppu kesästä kyllä yleensä innostus hiipuu. Johtuu varmaan väsymyksestä. Osin vaikuttaa varmaan johtuu siitä huomaa ettei kasvit kerkeä enää kasvamaan ennen kylmiä. Tänä vuonna en idättänyt itse kukkia ja kasveja ollenkaan. No yrttejä laitoin hieman.





Tänään kävin puutarhalla kattelemassa. Ostin ruskean kirsikkatomaatin, mustan petunian, tumman punaisen daalian, amppelimansikan, krasseja ja curry yrtin. Laitoin niitä jo ruukkuihin. Äsken kävinkin niitä nostamassa saunaan jos tulee pakkasta. Kasvihuoneeseen ajattelin viedä kynttilöitä palamaan.







Tänään oli ratsastus päivä. Faltsun kanssa ratsastin kentällä normi juttuja ja hieman länkkärijuttuja. Länkkäritunnilla mentiin maastoon. Siellä kiivettiin ja laskeuduttiinn mäkiä, pyörittiin neliössä ja kolmioissa.  Metsässä oli porttia ja muuta mukavaa. Kun tulimme takaisin kentälle, niin hypättiin vielä pienet esteet. Sitä ei olekaan tullut tehtyä vähään aikaan.

Olikin todella kiva vapaapäivä. Kaikkea mukavaa tekemistä rauhassa. Tomaatteja on mulla nyt kolmea väriä, punainen, musta ja ruskea. Kasvihuoneeseen ajattelin hankkia vielä kurkkua.







lauantai 14. toukokuuta 2016

noo




Kävelyreitin varrelta



Torstaina oli se jännä päivä. Katsoimme Mikaa. Hän oli meillä kuitenkin vain aamupäivän, kun Meri palasi kotiin eikä jäänytkään synnyttämään. Meillä oli kyllä hauskaa. Mika imuroi, puuhasteli pesukoneen kanssa ja laittoi mun maustelaatikon uusiksi.

Tallilla käynti jäi siis siltä päivältä ja perjantaina taas piti mennä aikaisin töihin. Kävin kuitenkin aamusta ajoissa kävelyllä. Ihanassa ilmassa ja kauniissa kevätmaisemassa oli ihana liikkua. Miksi se lähtö on vaan niin vaikeaa.

Nyt on tullut syötyä kyllä tosi huonosti ja olo on sen mukainen. Liikaa sokeria. Tänä viikonloppuna Heidi on käymässä meillä. Kivaa jutustella yhdessä. Tänään kävimme tallilla töiden jälkeen. Sain korjattua ammeen ja kannettua siihen vettä. Toi amme kestää hieman pitempään kun on niin lämmintä ja vettä menee reilusti. Carrielle vein myös uuden isomman juoma-astian, 90 litraa.

Fatsun kanssa ratsastimme kentällä käyntiä, ravia, tölttiä ja laukkaa. Suhteellisen kivasti meni. Huomenna ajattelin tehdä länkkärikuvioita. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, joten ne siirtynee maanantaille.

Liikkuminen on kyllä jäänyt nyt vähiin viimeisen kuukauden aikana. Siihen on tultava muutos. No ehkä nyt kun ilmat lämpenee niin on kivempi liikkuakin. Lisäksi kaikenlaista tekemistä ulkona riittää.

Ai niin sain ihanilta lapsiltani handsfreen puhelimeen. Nyt voin ratsastaessa, lenkkeillessä ja ajaessa helposti puhua heidän kanssaan puhelimessa. Kivaa, aika menee silloin tosi nopeesti.




keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Synttärilahja



Länkkärisuitset


Tänään käväsimme Henriikan luona. Hän antoi mulle jo synttärilahjan, länkkärisuitset. Olen ajatellu hankkia sellaset, mutta siirtäny asiaa myöhemmäksi. No nyt sain todella hienot. Sitten pitääkin alkaa säästää satulaa varten. Sain tuliaisiksi kakkutussit ja värillistä sokeria. Pääsee siis suunnittelemaan uusia leipomuksia.Hyvin se Henriikka mut tuntee.


Yhdessä kävimme syömässä ja ostoksilla. Ostin kookosmannaa, se olikin hyvää. Sitten ostin korttitarvikkeita kutsukortteja varten. Keksittiin niihin ja hieman muuhunkin hyvä idea. Ostin myös tomaatin taimenen ja korianterinsiemeniä.

Illasta olikin edessä länkkäriä ja mä uskalsin jopa laukata isolla hevosella. Sen laukka oli rauhallista kuin hidastettua.


Takana siis mukava päivä. Huomenna olisikin sitten jännä päivä edessä.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Uni maittaa







Eilen yövuoron jälkeen nukutti kovasti. Heräsin vasta puoli kuusi, kun mies tuli kattomaan olenko hengissä kun en ole heränny. Yleensä herään viimeistään neljältä. En tiedä olinko niin väsynyt vai vaikuttiko, kun otin magnesiumia ja kalkkia nukkumaan mennessä. Saatto olla syynä kumpikin. No seuraava yö oli helpompi kun hyvin nukkunut, tosin aamuyöstä väsytti silti.

Herättyäni lähdettiin kauppaan. Ihan ei ollu aivot heränny, kun kurkkua punnitessa painoin ensi 1 ja sitte oli tarkotus painaa 3. Lappu kerkes tulla ennen sitä. Nauratti olisihan siellä ollu 13 valmiina.






 Postista tuli tilaamami uusi kännykkäkotelo, nyt uudessa värissä. Ihana raikas omenan vihreä. Tänään sain tehtyä hieman isomman turvalonkeron Mikalle.  Tänään ei paljoo kerenny. Vietiin heiniä tallille ja kannoin vedet. Hieman oli vetämätön olo kun heräsi ajoissa.


Töissä olin saanut positiivista palautetta. Se tuntu kyllä hyvältä. Mietin kuinka olin siinä niin onnistunut paremmin kuin tavallisesti. Aina hoidan hommat samaan tapaan. Nyt vain joku halus antaa hyvää palautetta ja tuntuhan se kivalta. Sattu muutenkin tuo palaute hyvään kohtaan tulevaisuutta ajatellen, mut siitä sit myöhemmin lisää.




sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivää






Tänään on ollut hyvä päivä. Aurinko on paistanut ihanasti ja on ollut lämmintä. Henriikka kotiutui eilen turvallisesti Suomeen ja nään häntä ensi viikolla. Myös Heidiä nään ensi viikolla. Tänään näin Meriä ja Mikaa sekä vanhempiani.Yhdessä vietimme aikaa Mikan synttäreiden merkeissä herkutellen.

Mika halusi uimaan ja mä uitinkin häntä hetken aikaa. Matalassa vesi olikin jo lämmintä. Itku tuli kun pois piti lähteä. Pikku mies halusi uida, eikä kahlaaminen tai muu läträäminen kiinnostanut. Mummi auttoi mahan alta, että poika pysy pinnalla. Uintiliikkeet tuli ihan luonnostaan.

Eilen sain kimpun ruusuja ja tämä päivä on ollut kivan rento. Illasta on mentävä töihin, mutta sellaista elämä on. Onneksi meillä on opiskelija apuna.





Illan auringonlasku



Keväinen maisema





lauantai 7. toukokuuta 2016

Kuin kesälomalla





Kortin tutkimista





Eilen oli Mikan 2-vuotis syntymäpäivä. Tallikäynnillä veimme hänelle myös lahjan. Sopivasti aiheeseen liittyen Duplon hevostraileri. Mika näytti tykkäävän ainakin trailerista, tosin autoon sitä ei saanut liittää. Mumminkin annettiin tällä kerta niillä ajaa Mikan kanssa yhdessä.



Faltsu jalkojen kylmäyksessä





Ilma oli kyllä ihana kuin kesällä. Olokin oli rento ja rauhallinen, ihan kuin olisi ollu kesälomalla.  Meri neuvoi minua ratsastaessa. Mun kädet vaan heilu vaikka kuinka yritin pitää niitä paikoillaan. Kun tuli uusia ohjeita entiset unohti. No kun noita ahkerasti opiskelee, niin eiköhän se ala luonnistua. On se hyvä että joku välillä neuvoo ratsastuksessa ja antaa ohjeita.


Mika juhlii tänään synttäreitään. Niinpä vein heille jo tänään mansikkatäytekakun. Meri saa sen sitten koristella haluamallaan tavalla, mä vaan pursottelin kermat. Olen jo jonkun aikaa halunnu kokeilla tuota ruusupursotusta. Ihan helppo ja tuo kaksivärisyys on aika kiva.


Kotona kerkesin hieman siivoilla. Kasvihuoneenkin sain laitettua käyttökuntoon. Istutin sinne ruukkusalaatit, jotka olin jo syöny. Siitä ne alkaa kasvattaa uutta lehteä nopeasti. Ruohosipuli siellä onkin jo hyvässä kasvussa.


Tänään aamusta kävin kävelemässä. Ei ole tullut vapailla harrstettua kuin hyötyliikuntaa. Vasempaan sääreen koski, ehkä suonikohjuihin, niin laitoin säärystimet jalkaan. Siihen ne kyllä auttoi. Olkoon nyt jalassa koko päivän.







perjantai 6. toukokuuta 2016

Kotipäivä



Eilen ei lähdetty mihinkään, vaan pyhitettiin päivä kotihommille. Aamusta sain valmiiksi turvalonkeron. Muutaman ajattelin noita värkätä parille vauvalle ja ehkä muutama vaan omaksi iloksi. Leivoin myös kakkupohjan valmiiksi Mikan synttäreille.




Pihaa oli kiva siivota. Sain haravoitua suunnilleen loput ja kerättyä kasat pois. Lämmintä riitti, niin hiki kyllä tuli vaikka päällä ei paljoo ollu. Sain myös siirrettyä puut, jotka sahasin, pinoon seinään varteen. Innostuin hetkeksi myös lisää rankoja karsimaan. Niitä on sitten muutama pihassa odottamassa pätkimistä.





Kaikenaista tuli maisteltuakin. Ulkolaisia mansikoita, ei ollu kovin makeita. Grillipihvit oli kyllä mureita ja hyviä. Sitten maistoin työkaverin kehoituksesta pihlajan lehtien nuppuja. Ne oli hyviä, maistui hieman kuin karvasmantelilta.






Päivän päätteeksi oli ihana nauttia saunan lämmöstä. Illan otinkin rennosti ja katselin telkkaria.



tiistai 3. toukokuuta 2016

Kotihommia



Orkideassa jo monta kukkaa auki

Kotihommia ei arkena paljoa kerkii tekemään. Tänään en lähteny tallille, niin kerkesin hieman haravoida ja kerätä kasoja poltettavaksi. Lisäksi innostuin katkomaan rankoja polttopuiksi. Katkoin koko kasan. Joku päivä pitää kantaa polttopuut pinoon. Sitten pääseekin taas uusia rankoja karsimaan ja kantamaan pihaan.




Onneksi nyt on vapaata, niin kerkii ajan kanssa käymään tallilla ja kotonakin puuhastella. Huomenna on tarkotus ratsastaa Faltsu kunnolla ja siivota tallin pihaa. Tallihommissa pääsee helpommalla kun hepat ollu ulkona yötä päivää.


Kotona sisälläkin olis paljon tekemistä, saa nähdä mitä kerkii tekemään.