lauantai 9. huhtikuuta 2016

Namuostoksilla kakkua varten








Perjantaina kävin ostaa karkkeja, kun ne oli hyvässä tarjouksessa. Ajattelin myös leipoo pinjatakakun, kun palaan töihin. Siihen piti siis saada täytettä. Tulihan noita sitten hamstrattua vaikka kahta kakkua ajatellen.

Tänään kävin hieman kävelemässä kauniissa kevät säässä. Ihanaa oli kävellä, kun lämpötila sopiva ja aurinko paistoi. Siinä samalla ajatus lensi vaikka minne.

Syötyäni lähdin tallille hommiin, jossa sään nauttiminen jatkui tarhassa heppojen kanssa. Hieman haravoimme hevosten levittämiä heiniä kasaan ja mä harjasin myös Faltsusta karvaa pois.


Tultuani kotiin innostuin karsimaan puiden latvuksia polttopuiksi vesurin avulla. Siinä reilu tunti kului nopeesti. Toi on mun mieleistä liikuntaa. Onhan tuossa kasassa hommaa pitemmäksikin aikaa. Niin että lomalla saa useamman kerran vesurin kanssa huitoa. Kasassa on suht paksujakin puita ja noilla pienillä on hyvä sytyttää uunia. Uskon että noista saamilla puilla lämmittaa vaikka saunaa useamman kerran.





Täällä meillä päin on aloitettu muovin kierrätys. Joten pitänee lisätä uusi roskakori, johon niitä voi lajitella. Alkaa noita eri roskakoreja olla jo aikalailla. Mies on ihan ymmällään, mitä mihinkin laitetaan ja yleensä jättääkin ne pöydälle. Kierrätys on kyllä hyvä asia ettei kaatopaikalle kerry turhaa tavaraa. Meillä ei sinne kyllä mene paljon mitään ja energiajätekin nyt vähee tuon muovin keräyksen ansiosta. Taidankin lähteä etsimään sille sopivaa astiaa ja paikkaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti