perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kohti positiivista




Jäät lähdössä


Niin se vaan mieli on ailahtelevainen. Tänään on paljon parempi mieli kuin mitä se oli pari päivää. Kerkesin aamusta siivota hieman kotona ennen tallille lähtöä. Kotiinkin on kivempi tulla kun ei ole sotku odottamassa. Asia jota en ymmärtänyt nuorena, kun äiti laittoi paikkoja kuntoon, kun olimme lähdössä johonkin reissuun.

Tallilla pääsin ratsastaa Faltsun. Me jopa laukattiin pieniä pätkiä. Muutenkin tallilla sai aikaiseksi hommia. Merikin oli polttanut osan huonoista heinistä, niin ne eivät olleet niin suurena kasana muistuttamassa itsestään. Avasin ulkona kokeeksi toisen paalin ja se vaikutti ihan hyvältä. Ainahan noissa isoissa paaleissa jossain nurkassa on huonoa, mutta suurimmaksi osaksi näytti hyvältä. Toivottavasti loputkin olis käyttökelpoisia.

Kotona sitten valmistelin ystävälle synttärilahjan valmiiksi. Leivoin myös kakun, jonka lupasin. Se olikin yhdistelmä useasta kakusta. Saa nähdä miltä maistuu yhdistettynä. Osat olivat ainakin maittavia. Tein myös miehelleni kakun, kun tuli mieleen että mä saan syödä tuota kakkua ja sunnuntaina leivon toisen jonka vien töihin. Mies ei niihin pääse käsiksi. Kysyin siis minkä se haluu ja vastaus oli voileipäkakku. Joten sen tein. Siitä tuli isompi kuin suunnittelin, nin ehkä minäkin pääsen maistamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti