sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kiireetön sunnuntai




Kuvassa kaksi joutsenta lentää

Tänään meni lähes koko päivä tallilla. Ei ollut kiirettä ja aika meni kauheen nopeesti. Aamulla leivoin kotona sämpylätaikinan ja sitten kimpsut kasaan ja kaupan kautta tallille. Siellä leivoimme Mikan kanssa taikinan, joka oli kohonnut matkalla. Teimme sitten yhdessä ruokaa eli hamppareita. Mika oli ihan paras salaatin paloittelija :D, ei keretty oikeen huomaamaankaan kun salatti oli jo palasina.

Hetken aikaa sulattelin ruokaa ja sitten olikin aika lähteä tekemään tallihommat. Ratsastin kentällä hetken aikaa. En mielestäni edes kauan, mutta Faltsulle tuli kyllä hiki. Kenttä oli puoliksi tosi märkä niin ratsastin sitten vaan toisella puolikkaalla. Näillä ilmoilla kyllä tulee kuivumaan tosi nopeesti. Sitten vielä kannoin hepoille vettä tarhoihin ja talliin. Meni mulla ihan treenistä.



Kuva meistä

Ystäväni soitteli mulle ja jutusteltiin tovi siinä veden kannon aikana. Hänellä oli synttärit kaksi viikkoa sitten ja eilen rupesin tarkistamaan päivää. Suututti todella paljon kun olin muistanut kuukauden väärin. Lahja on kyllä lähes valmiina. Hieman ostan ketjua ja kiinnitän sen, niin valmis on. Helppo ja nopee homma, jos vain mieleistä ketjua löytyy.


Kotona hieman siivoilin ja kattelin telkkaria. Huomenna tallivapaa päivä suunnitelmissa, joten saa keskittyä kotihommiin. Varmaan käyn rankakasan kimppuun oikein kunnolla. Pihahommia on tarkoitus tehdä ja jos vaikka hieman lueskelisi, kun eilen aloitin lukea hyvää kirjaa. Robin Cook: Verkossa. Tarkoitus saada loman aikan luetuksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti