tiistai 8. syyskuuta 2015

Tiukkaa työntekoa






Pari päivää olen nyt ollu lomalla. Lähdin jo kuitenkin sunnuntaina Heidin luo taas remppaamaan. Mennessä kävin tallihommat hoitamassa ja Faltsun kanssa hieman juoksemassa. Meri tarkkaili menoamme ja oli samaa mieltä että tulihan sieltä ravia, kun oikea vauhti löytyi. Tosin sieltä löytyy kyllä passi ja tölttikin. No vielä on harjoittelu aikaa. Päätimme myös Merin kanssa, että minä itse esitän Faltsun koska saan sen ravaamaan. Mun hevonenhan se on miksi siis en sitä tekisi. Arvelin vaan, että Meri osaisi paremmin käsitell heppoja. Niinhän se osaakin. Toisaalta noihan on tavallaan harjoituskisat, joten ei ihan täydellisesti ei eka kerralla tarviikkaan osata.


Tänään jäi harjoittelu väliin, sillä tulin tallille vasta pimeän tultua. Niinpä tallihommat saivat riittää. Onhan tässä loppuviikko aikaa.






Heidin luona purimme aulan ja kodinhoitohuoneen lattian lähes kokonaan. Muutamia kantavia palkkeja jäi. Osan kantavista vaihdoimme ja siinä olikin hommaa. Päivät huomaamatta venyivät pitkiksi ja illalla olikin voipunut olo. Ei tarvinnut unta houkutella.




Näitä mun kasvattamia tomaatteja ja kurkkua myös söimme rempan välissä. Heidi oli kyllä varannut hyvää ruokaa tarjottavaksi remppalaisille. Mun äiti ei saanut tehdä raskaita hommia, niin se toimi meidän muonittajana.




Matkasta tuli kyllä hyvä mieli. Monta kinkkistä hommaa saimme isäni opastuksella tehtyä. Nyt on taas semmoista hommaa, jonka he osaavat tehdä itse. Kohta he saavatkin asettua kunnolla aloilleen uuteen kotiinsa. Sitä ennen se vaatii hieman hommia ja kaaoksen keskellä asumista.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti