Siinä se mun uusi satula sitten on. Lauantaina kävin ostamassa lyhyemmän mahavyönkin. Se oli juuri sopiva. Olipa kivasta aikaa ratsastaa kunnolla, kun oli satula. Alottelin kuitenkin rauhallisesti ja nyt vaan mentiin käyntiä ja ravia sekä tölttiä. Tavallaan tunnusteltiin vielä satulan toimivuutta. Hyvältä se tuntui. Rauhallisesti mentiin, mutta pikku hiljaa aletaan sitten lisäämään vauhtia. Alastulo oli viimeksi vaikeata, nyt se onnistui ihan hyvin. Kunhan tuohon satulaan tottuu niin sujuu varmaan ihan automaattisesti.
Meri ratsasteli myös, niin otin kuvia siitä hänelle. Ennen Mikan päiväunia pelleilimme yhdessä. Meillä oli ihan hauskaa.
Kotimatkalla kävin keräämässä muutaman litran puolukoita. Niistä teinkin hieman hilloa ja pitkästä aikaa vispipuuroa. Jääkaappiinkin jäi hieman marjoja. Mustikoita oli vielä metsässä ja ne oli isoja. Niinpä poimin niitäkin litran verran. Parempia ne on tuoreen kuin pakkasesta otettuna.Niin ja jää pakkasmarjat talvelle.
Vaikka mitä tekemistä olisi ollut, mutta kaikkee ei kerkiä ja levätäkin pitäisi keretä. Mun tekemät kakkukoristeet ei oikein onnistuneet, joten tein uusia suunnitelmia. Saa nähdä toimiiko ne.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti