keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Auto pesussa
Miten se voikin olla että jonkun ajan tilaaminen voi olla niin vaikeaa. No lopulta sain mentyä autopesuun eikä siihen edes tarvinnu varata aikaa. Hieman jännäsin kuinka käy, koska antennin ei lähtenyt irti. Hyvinhän se näky tuolla katolla kestävän, hieman paukkoi kattoa vasten. Toimikin vielä pesun jälkeen. Itse olin eka kertaa ajamassa pesuriin. Kyllä se nyt on puhdas hetken aikaa.
Pesun jälkeen jäi hieman aikaa, niin käväsin pikaisesti LIDL:ssä ostamassa välipalaa. No lopulta ostoksia tuli ostettua paljon enempi. Löysin uuden paistinpannun. Olisi se voinu olla suurempi, mutta menee kakkospannuna. Vaikutti ihan hyvältä.
Sitten siellä oli tarjouksessa granaattiomenia. Niitä ostin useita, sillä salaatissa ne maistuvat hyviltä. Lisäksi ajattelin koristella niillä synttärikakkua. Se olllut ajatuksissa jo aikoja sitten, on vaan unohtunut. LIDL:IIn oli tullut uusi Skyr-rahkoja. Isommissa purkissa olevia, joten kilohinta jää alhaisemmaksi. Sekä sellaisia jossa marjavalmiste pohjalla siis kerrosrahkaa.. Kivoja yllätyksiä tälläiselle diettaajalle. Huomenna kyllä hieman poiketaan dietistä :D Leivoin nimittäin huomiseksi töihin mustaherukkatorttua,
Ihana oli illalla tulla kotiin, kun täällä oli niin lämmin. Kannatti siis lämmittää ennen töihin menoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti