torstai 2. huhtikuuta 2015

Siivous kääntyikin leipomiseksi




Pääsiäisherkkuja


Yövuorot loppu ja vapaat alko. Eilen kävinkin kaupassa ostaa ruokaa oikein kunnolla pyhiksi ja hieman kuiviketta hevosille. Illasta oli ohjelmassa ratsastusta, joka ei menny ihan putkeen. No jotenkin kuitenkin. Semmosta se on aina ei mee hyvin.

Tänään kävin tekemässä tallihommia. Vaihdoin Ekon kuivikkeet olkipellettiin. Sitä on nyt tarkoitus käyttää tästä eteenpäin. Sitten olikin aika lähtee salille. Siellä tulikin treenattua ihan kunnolla. Puuskutus vaan kuulu kun tein liikkeitä.


Kotona innostuin leipomaan, niin hirveesti ei kerenny siivoamaan. Toisaalta meillä on täällä kolme koiraa, niin ehkä viisaampaa siivota kun yksi lähtee kotiin. Kyllä on kivaa kun Heidi tuli kylään ja saa rupatella yhdessä vaikka mitä. Illalla saunoimme yhdessä ja katselimme telkkaria jutustelun lomassa.

Mun anoppi leipoi aikoinaan pullia, jossa oli pääsiäismunia koristeena. Ne tuli nyt mieleen ja halusin leipoa samantyylisiä. Lisäksi näin netistä ihanaa kinderpiirakkaa, niin sitä piti kokeilla. Hyviähän nuo oli. Dieetistä huolimatta maistoin niitä. Ei se dieetti siihen kaadu, jos hieman maistaa. Mun dieetti alkaa olla hyvällä mallilla, eikä paljon ole enää pudotettavaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti