Eilen oli tosi ihana ilma ja lähdinkin aamupäivällä kameran kanssa kävelylle. Eihän sitä kävelystä saa kaikkea tehoa irti, mut välillä näin.
| Purot jo aika isoja |
| Puron solinaa kyllä jaksaa katsella ja kuunnella vaikka kuinka |
| Joutseniakin lensi yli |
| Käpyjä vois alkaa kerätä jouluaskartelua varten |
| niinkuin myös pajunkissoja. Kerkiäisivät kuivahtaa hyvin |
| Jollakin oli päässy ilmapallo karkuretkelle |
| Ja taas vettä |
| Synkkää metsää |
| Vielä taitavat olla talviunilla |
| Luntakin vielä on aikalailla paikoittain |
| Tien alitus |
Retken jälkeen söin ja sitten menikin pari tuntia päiväunien merkeissä. Tais olla hieman univelkaa. Illalla jaksoikin sitten leikkiä Mikan kanssa kaikenlaista. Faltsu sai tyytyä juoksutukseen liinassa. Hyvin meni, niinkuin Merikin sanoi.
Tänään kävin töiden jälkeen kaupassa ja kylläpä oli mielitekoja tarjolla. Hampparipaikasta tuli ihanat tuoksut, kaupassa oli tarjolla vaikka minkalaisia jäätelöitä ja suklaita. Sinnikkäästi vain väistin mielitekoni ja ajelin kotiin. Edessä oli salaatin teko. Ensin meinasin vääntää normisalaatin, jota ei yhtään tehnyt mieli. Viimetipassa muutin mieleni ja paistoin jauhelihan kanssa sipulia, paprikaa, herkkusieniä ja ananasta. Ne kumosin jääsalaatin päälle. Kylläpä olikin todella hyvää, varsinkin kun osa oli lämmintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti