Torstaina otin itseäni niskasta kiinni ja lenkin sijasta teinkin pihatien lumihommat. Siitä ei kyllä hirveemmin kostunu kuin treenin muodossa, sillä mies oli illasta kutsunu traktorin hoitamaan pihan lumityöt. No hyvin siinä hiki tuli. Eilen kävin talilla tekemässä tallihommat. Lopuksi juoksutin heppoja tarhassa, Faltsua kun ei ihan joka kerta vielä viitsi ratsastaa. Lisäksi oli hieman kiire kun piti keretä salille ja nukkumaan, koska oli yövuoro edessä. Salille meno kyllä jäi, kun avain unohtu kotiin. Sitten teinkin kotitreenit sen sijaan.
Meri otti kuvia, kun juoksutin heppoja tarhassa.
![]() |
| Ekon riemua |
![]() |
| Faltsu meno päällä |
![]() |
| Mikki ol kai innokkain juoksemaan |
![]() |
| Vielä Mikillä jalka nousee |
Yökkökaverin kanssa jutellessa, selvisi että hän asuu noin 500 m:n päässä meistä. Täällä maalla se on hyvin lyhyt matka. He ovat asuneet siinä jo pitemmän aikaa. Hänen miehensä kanssa on tullut moikattua, kun on ollut lenkillä hepojen kanssa tai itsekseni. Tää uusi työkaveri ei ole silloin sattunut pihalla olemaan. Kummallakin kun kolmivuorotyö, niin se että sattuis näkemään just kun käyn kävelemässä on hyvin epätodennäköistä. Töissäkin helposti menee pari viikkoa ettei nää.
Illalla ja viime yönä sitten lunta tuli noin 10 cm. Joten herättyäni sitten lähdinkin heti lumipuuhiin ennen aamiaista. Onneksi sentään lumi on kevyttä. Sinne sitä on varmaan lähettävä jatkamaan osan matkaa. Jää sitä kyllä huomiseksikin.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti