keskiviikko 22. tammikuuta 2014
Yökyöpelinä
Tein kolme yövuoroa ja puoli viikkoa meni ihan hujauksessa. Yöt meni töissä ja päivät kotona nukkuessa. Tallihommien lisäksi ei paljoo muuta kerenny kuin lämmittää taloa ja laittaa ruokaa. Hetkeä ennen töihin menoa katsoin hetken telkkaria ja neuloin.
Ensimmäisen yön jälkeen olin aamusta tosi väsynyt. Suunnilleen laskin kilometrejä kotiin. Sitten kävikin hassusti. Ajoin nimittäin kotiristeyksen ohi, eikä meidän risteys edes ole mikään huomaamaton. Yhtä-äkkiä vaan huomasin menneeni ohi. Eikun käännös ja kotiin. En tiedä nukahdinko vai mitä kävi. Onneksi seuraavat kotiinpaluut olivat paljon helpompia.
Tänään oli taas ratsastusta. Yhtään ei olisi huvittanut lähtee ratsastamaan, mutta onneksi läksin. Kylmä oli, mutta kun varustautui lämpimästi, niin ei tullut kylmäkään. Tuntui että heppa teki kaikki juuri kuin halusin. Portissa sahasimme edestakakaisin pitkään, mutta lopulta saimme sen kiinni. Siinä olis kyllä lehmät karanneet, jos olis ollu tosi kyseessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti