maanantai 6. tammikuuta 2014
Huilaillaan
Viime yönkin oli töissä joten päivä meni tänään nukkuessa. Yleensä nousen jo kahden maissa, mutta tänään nukuin puoli neljään. Taitaa siis olla hieman univelkaa. No kunnon unien jälkeen ei kyllä väsyttänyt yhtään ja olo oli tosi hyvä. Inspiraatiokin oli oikein kukassaan. Herättyäni kävin kävelyllä Merin ja Carrien kanssa. Sitten teinkin hieman tilausta heppatavaroista. Tilaukseen lähti uusi häntäremmi ja heijastinbootsit.
Illasta lämmittelinkin tuvan uunia ja kattelin telkkaria. Neuloin kovasti, että pääsisin jo neulomaan uusia luomuksia. Nykyisen neulominen vie kyllä aikaa, mutta pikkuhiljaa valmistuu. Tosin tekisi mieli aloittaa jo toinen työ. Se olisi tosin virkkausta. Kolmas työ jo mielessä, mutta vaatii vielä suunnittelua. Onneksi tarvikkeetkin on vielä hankkimatta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti