keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Stressin purkua


Jouluverhot ovat jo paikoillaan





Tänään sattui aamulla hassu juttu Ekon kanssa. Laitoin sille riimua paikoilleen, kun ihmettelin miksi sen korva on pitkin päätä. Yleensä se ei ole moksiskaan riimun laitosta, päinvastoin työntää pään riimuun että homma sujuu helpommin. Lumuilun syy selvisi nopeasti. Riimu oli korvan päällä ja Eko vaan oottaa iisisti että laittaisin riimun jo paikoilleen. Ei se siis ollutkaan mistään vihainen.

Tänään sain töissä kuulla, että mun työ näyttää stressaavalta. Kyllä se välillä onkin. Siksi onkin tärkeä omata harrastuksia jotka vievät ajatukset johonkin ihan muuhun. Mulle se on ratsastus ja eläinten kanssa puuhastelu. Kummassaksin joutuu keskittymään asiaan niin kunnolla että kaikki muu unohtuu. Myöhemmin onkin hyvä olo kun pääsee irti työasioista.Kyllähän sitä väsyneenä joskus miettii miten paljon helpommalla pääsisi, joa ei olisi lemmikkejä. Sitten pitää vaan muistella miksi ne olen ottanut. Ne saavat minut liikkelle sohvalta. Niitä seuratessa kyllä saa niin paljon itselleen ja kokee paljon kivaakin. Eikä käy tylsäksi elämä.

Illalla käväisin kaupassa ostamassa leivontatarpeita. Tarkoituksena olisi leipoa viikonloppuna joululeivonnaisia. Kotiin ajellessa radiosta kuului joululauluja, melkein pääsi hetkeksi joulutunnelmaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti