tiistai 31. joulukuuta 2013

Joululahjat



Joululahjojani


Sain tänä vuonna lahjaksi kivoja hyödyllisä juttuja, joita toivoinkin. Paljon hiusten hoitoon ja laittoon tarkoitettuja juttuja. Lisäksi korun rasioineen sekä silikonisia muffinivuokia, joita olen ajatellut hankkia. Lisäksi ne oli vielä hyvän värisiäkin. Sain myös vaaleanpunaisen paidan ja Reinot. Sain myös vyön solkeeni, voin siis alkaa pitää sitä. Tietenkin sain myös karkkia :)




Vuoden viimeinen päivä on mennytkin ihan siivillä. Nukuin yön hyvin. Tallihommat vei aikansa ja oli aika lähtee töhin. Kävin kaupasta hakee muutaman puutteen ja löysinkin farkut 6.95. Hitsi kun olis olllu enenmmän aikaa, hieman kiireellä piti nyt valkata. Voi olla että tuli liian isot, no vyöllä sitten kurotaan. Töissä oli alku ihan pää pyörrällä, mutta siitähän se alko sujua.


Ensi yö on sitten paukkujen aikaa. Meillä ei ihan vieressä naapureita ole ja lähinaapurit ei kai ammu. Pieni pauke kuuluu sisälle, mutta koirat ei paljoo välitä, ei ulkonakaan. Hepatkin tallissa oli ihan rauhassa. Kaikki eläimet ei kuitenkaan ole yhtä onnellisessa asemassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti