tiistai 3. joulukuuta 2013

Hämärä ajoa



Miro nauttii Merin sylissä



Tänään pääsin töistä jo hieman aiemmin. Kiirehdinkin sitten kotiin antamaan hepoille päiväheinät. Hetken hengähdystauon jälkeen siivosin pari karsinaa ja kävin ensin ajamassa Mikin. Mikki oli hieman laiskalla päällä. Sitten olikin vuorossa Faltsun liikutus. Ensimmäistä kertaa lähdin ajamaan sitä kun oli jo hämärää. Jännitin kuinka se mahtaa suhtautua autoihin, kun niiden valot nyt loistavat ihan eri tavalla kuin päivällä. Yksi auto tulikin takaa päin. Hieman Faltsu ihmetteli valokeilaa ja kiemurteli, mutta jatkoi sitten hyvin eteen päin kun sitä päättäväisesti kannusti. Onneksi auton kuski oli fiksu ja osasi ajaa rauhallisesti ohi. Kokemuksesta rohkaistuneena uskallan Faltsun kanssa lähteä toisenkin kerran hämärällä liikkeelle. Olemme tietenkin varustautuneet kunnolla heijatimin.

Ilta menikin sitten rennoissa merkeissä. Katselin telkkaria neuloen. Välillä hieman siistin vierashuonetta. saunaankin kerkesin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti