perjantai 8. heinäkuuta 2016

Lomalla vihdoinkin voin ottaa rennommin









Niin se vaan pitkäkin työputki meni ja selvisin. Eilen ekan yön jälkeen kävin kaupassa ostamassa ruokaa ja leivontatarvikkeita. Kotona söin ja kävin nukkumaan. Heräsin kahden aikoihin. Ei ensin meinannu tulla uni takaisin. Luin hetken aikaa Jutan energisoivaa dieettikirjaa. Niinpä kohta väsytti ja rupesin nukkumaan. Heräsin siihen, kun mies tuli kysymään, että meinaanko syödä ennen töihin lähtöä. Kello oli nimittäin jo seitsemän. Kiireesti laittaa ruokaa ja eväitä ja kohta olikin töihin lähtö. Ikinä en ole nukkunu noin pitkään, taisin olla aika väsynyt.







Tänään en nukkunut kovin kauan, sillä tallille oli vietävä heinää. Kirjastosta lainasin ton Kinuskikissan kirjan. Nyt olen tosi innostunut kokeilemaan noita uusia ohjeita. Hyviä ideoita omille synttäreille, ehkä ristiäisiin ja muihin tuleviin juhliin.





Illasta paistelin pitkästä aikaa lättyjä. Niitä on saatava joka kesä mansikkasurvoksen kanssa. Ne on kyllä niin hyviä. Tekasin myös kakkutikkaritaikinan. Kakkutikkareiden kun pitää hieman maustua ennen kuin ne voi koristella. Tosta kirjasta tein jo yhden kokeilun. Huomenna siitä lisää.




Aikas söpöä taikinaa




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti