perjantai 26. helmikuuta 2016

Traktori avuksi



Taas meni töissä useampi päivä ja yö. Töissä vatsatautia liikenteessä, niin hieman jännittäny, että saako itse. No ainakaan vielä ei ole ollu oireita. Oon kyllä syöny terveelliesti, liikkunu ja syöny c-vitamiinia sekä sinkkiä. Lisäksi olen pyrkiny pesemään käteni kunnolla.

Eilen käväsimme tallilla. Siirsimme yhden heinäpaalin sisälle, siinä olikin aikamoinen pungertaminen. Kaadettua sitä ei saanu, mut saahan siitä tolleekin heinää. Kaataa sit kun kevyempi.

Kentälle oli kertyny lunta niin paljon, että päädyimme pyytämään traktorin avuksi. Se olikin aurattu aamusta ja pääsin ratsastamaan Fatsulla. Hieman se oli liukas kurveissa, niin päätin laukkailla vain pitkät sivut.

Nyt kun lumitöitä ei tarvinnut tehdä niin pääsin pitkästä aikaa käymään salillakin. Tällä kertaa porukkaa oli enempi siellä, hyvin kuitenkin omat jutut pysty tekemään ilman odottelua.

Kotona vapaapäivän normaalit kuviot eli siivousta ja pyykinpesua. Illasta kattelin telkkaria ja leivoin huomiseksi suolaisen piirakan. Huomenna ajattelin sitten hetken aikaa aamusta tehdä lumitöitä kotona, kun tuota lunta tuli tänäänkin ihan kivasti. Tallilla varmaan riittää tuota hommaa taas ensi kerraksi. Se onkin hyvää liikuntaa ja aikakin menee nopeemmin kuin tietä pitkin kävellessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti