sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Sukuloimassa



Pitkästä aikaa kävästiin reissussa viikonloppuna. Perjantain ja lauantain välisen yön olin suunnitelmista poiketen töissä. Tekemistä riitti joka hetkelle, joten yö meni nopeasti. Aamusta sitten nukuin vajaan neljä tuntia. Sitten pikainen aamiainen ja lähtö reissuun.

Matkalla kävästiin ostoksilla. Ostin mm umpikumirenkaan kottariin, ei tarvii nyt huolehtia sen puhkeamista. Sitten lähdimme ekaan vierailu paikkaan. Siellä olikin perinteiset ruokailut. Lauantaina läskisoosia ja sunnuntaina paistettuja muikkuja. Kylläpä oli hyvää ruokaa. Lisäksi saunoimme ja jutustelimme kuulumisia. Mulle väsy tuli nopeasti univelan takia. Yksinkertaisesti en vaan pysynyt hereillä.


Tänään kävimme toisessa vierailupaikassa. Sieltä sain mukaani villalankaa, kun lupasin hänelle sukat neuloa. No niiden teossa ei kauan mene. Tosin noita omia keskeneräisiä löytyy, niin katsoo milloin sitten ne tekisi. Niillä ei kuulemma kiire, enkä nyt ihan heti olis niitä toimittamassakaan.

Kotimatkalla oli tosi liukasta. Jään päällä oli vettä. Auto jo lähti heittelemään, mutta onneksi mies sai auton pysymään tiellä. Se kyllä säikäytti kovasti.

Tallilla ratsastin Fatsun, joka kulki mukavasti. Hikihän sille tuli pehmeässä lumessa liikkuessa. Hirmu homma oli heinäpaalin siirtämisessä, mutta saimme sen tehtyä  apuvoimien saapuessa. Niinpä pääsi kotiin syömään ja eväiden tekoon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti