torstai 5. marraskuuta 2015

Lepopäivä




Faltsu hyppäämässä eilen




Tänään on sitten otettu hieman rennommin. Näin illasta jo tuntuu olo levänneeltä ainakin enemmän kuin aikaisempina iltoina. Aamun otin rennosti katsoen kovalevyltä toisenlaisia äitejä. Lenkillä en ole käyny moneen päivään, niin kävin sitten kävelemässä. Sitten taas syötyäni hieman hetken aikaa lepäilin.

Ulkona oli niin kylmä, että kun lähdettiin tallille viemään heinää, niin puin kunnolla päälleni. Faltsu sai vapaapäivän, sillä meillä oli hieman kiire ja olin väsynytkin.

Kotona sitten katselin telkkaria, söin ja otin iisisti. Teki muuten hyvää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti