torstai 13. elokuuta 2015

Juhlapaikan katsastus



Miehelläni on tasasynttärit syksyllä ja eilen kävimme katsomassa paikkaa, jonka olemme varanneet juhlia varten. Halusin tarkistaa kuinka paljon astiastoa löytyy ja minkalaiset majoittautmispaikat on. Kakkujen tarjoilulautasia pitää viedä kotoa, muuten näyttää kyllä hyvältä.


Fänkie ja Frida




Aamuvuoro töissä muutaman tunnin unilla, niin hieman väsytti. Töissä kuitenkin hyvin jakso, kun tekemistä riitti. Nukahdin jopa tietsikan ääreen hetkeksi kotona töiden jälkeen. Mä voin siis tarpeen tullen nukkua ihan missä vaan. Jaksoin kuitenkin käydä ratsastamassa. Harjoittelimme istuntaa ja se oli kivaa sekä vaatii vielä harjoittelua. Illalla uni tulikin helposti ja ajoissa. Tänään olikin pirteä töissä. Illasta olinkin sitten taas hieman väsynyt.

Kävimme tänään tallilla hommissa. Mikan kanssa seurusteltiin ja naurettiin sen ilveilyille. Kyllä pienet lapset on hassuja ja ihania. Toisaalta ne osaavat olla myös aika itsepäisiäkin. Toisaalta kyllä sitä omaa tahtoakin on hyvä olla olemassa, että elämässä selviää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti