maanantai 31. elokuuta 2015
Tehokas työpäivä
Tänään sitten ajelin töihin rauhallisesti. Jännitti kovasti kestääkö rengas töihin asti. Kestihän se ja oli täysi vielä työpäivän jälkeenkin. Tänään oli kyllä tosi tehokas työpäivä ja etukäteen jo mietin kuinka voisin nopeuttaa iltapäivän hommia. Näitä ideoita aion kyllä käyttää tulevaisuudessakin. Piti kyllä delegoida hommia muille jonkin verran, Sehän se on tarkoitus, että kaikki tekee osansa, ettei kenenkään tartte sen takia jäädä ylitöihin.
Sain auton ajoissa korjattavaksi ja lähdinkin siksi aikaa kävelylle. Kävin sitten kirpparilla. Paljoo sieltä ei löytyny, mut hyviä löytöjä nekin. Ekotorin edessä oli kuvassa oleva pöytä, aika hyvä idea.
Kotona kävin syömässä ja sitten meninkin maton pesuun. Vuorossa oli meidän suurin matto. Märkänä aikas painava, mutta sain sen kannettua kyytiin ja kotona kuivumaan.
Nyt jotenkin rauhallisempi mieli, kun tietyt hommat tehty ja vapaat edessä. Paljon hommaa, mut eiköhän nuo tekemällä tule tehtyä. Aion kyllä levätäkin. Harmittaa vaan kun olis vielä suppailua halunnu kokeilla omatoimisesti, mutta ainakaan tietoa ei ole, että sitä enää olis tänä kesänä.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
Rengaskaupoille
Olinpa tänään menossa ratsastamaan kentälle kun huomasin renkaan vajuneen. No jäi ratsastus sitten lyhyeksi, kun suututti ja halus päästä renkaan vaihtoon. Onneksi kuitenkin oli vararengas. Toi on tollanen pieni joten hissukseen ja varovasti ajeltiin kotiin. Huomenna sitten rengaskaupoille. Viime kesänä ostin noi renkaat ja nyt jo osittain renkaat kuluneet. Kuulemma menny aurauskulmat kyllä suututti. Ylimääräistä rahan menoa ja ajan hukkaa.
Kotimatkalla pysähdyin pesemään pari mattoa ja samalla tarkistin renkaan tilanteen.Huomenna on töissä kauhee kiire ja sitten pitäisi varailla vielä huolto aikaa. Toivottavasti edes saa. Nostin yhden talvirenkaan kyytiin kaiken varalle, jos sattuu toinenkin rengas hajoamaan. Toivotaan ettei. Nyt vaan ärsyttää.
lauantai 29. elokuuta 2015
Sadepäivä ja silti mattopyykillä
Eilen satoi lähes koko päivän. Niinpä suunnitelmat päivän suhteen menivät uusiksi. Ratsastuksen päätin siirtää toiselle päivälle. Kävin kuitenkin tallihommat tekemässä. Aamusta hieman järjestelin kotona paikkoja.
Kotiin tullessa kävin pesemässä yhden maton lopultakin. Enää ei olisi kuin pari päivää matonpesupaikka auki, pitää siis hieman kiirettä. Paikalle oli tullut mattomankeli. Hyvä idea niin ei tartte kaikkea vettä kotiin kantaa. Samalla pesin turvaliivinkin, kun kerran pääsin läträämään veden kanssa.
Sieniä kävin kattomassa, mutta suurinosa oli kuivaneita, kun pitkään ei satanu. Muutaman sain mukaani. Illasta kävin vanhoja työkavereita tapaamassa Rossossa ruokailun merkeissä. Hauskaa oli.Kokeilin Pizzlaa. Hyvää oli, vaikka ei niin hyvää kuin Kouvolan kotipizzassa. Voiham se olla että eka kerta vaan oli niin ihana, ettei sille vedä vertoja. Pienenpikin se pizzla oli, tosin vatsa täytty, mutta ei tullu ähky.
Tänään ei paljoo kerenny ennen töihin lähtöö. Pieni lenkki kotona ja sitten kastelin kasvihuoneen. Onneksi loma häämöttää, niin kerkee kotona tehdä enempi.
torstai 27. elokuuta 2015
Varaudun flunssaan
Töissä muutamalla jo ilmennyt flunssaa. Päätin siis varautua, etten sitä itse saisi ja jos saan niin pääsisi hieman helpommalla. Niinpä tilasin sinkkiä. Marjoja on nyt paljon tarjolla ja niitä tulee syötyäkin, joten c-vitamiinit saan sieltä. Syksyksi pitää kyllä c-vitamiinia hankkia. Posifil-suihkeen ajattelin hankkia ja kokeilla onko siitä apua, jos kurkku sattuu tulemaan kipeeksi.Haavan puhdistusnesteetkin piti täydentää. Tälläinen vanheneva nainen tarvitsee myös kalkkia, joten tarjouksesta ostin pari purkkia.
Tänään töiden jälkeen kotona syötyäni olin niin väsynyt, että nukuin hetken. Millään ei olisi huvittanut lähteä mihinkään,mutta kun lupasin niin pitihän se tallille mennä. Onneksi menin sillä siellä oli niin mukavaa ja piristyi. Ratsastin pitkästä aikaa Faltsulla ja se meni suhteelisen hyvin. Lisäksi vietin aikaa tallin väen kanssa. Mika oli hauska, kun se meni omasta aloitteesta Ekon luo. Sitten se kävi uittamassa lähimmässä sankossa käsiä ja sitten meni sivelemään Ekoa. Ihan kuin olisi sitä pessyt. Se oli Mikasta niin hauskaa, että häntä ihan nauratti. Taitaa tulla pieni hevosmies.
keskiviikko 26. elokuuta 2015
On vaan päätettävä ja ryhdyttävä tekemään
Kiireinen päivä takana, joita mulla näkyy nykyään olevan lähes joka päivä. Töissä keinuttelin uusilla kengillä. Aamupäivällä selkä tuntu kipeeltä, mutta hävisi iltapäivällä. Iltapäivästä taas pohkeet tuntu hieman kipeiltä. Suhteellisen hyvin sujui, en meinannutkaan kaatua. Opettelua se vaatii ettei tarviis keskittyä kävelyyn niin kovasti.
Töistä tullessa kävin ostaa uuden pyyhkijän sulan ja sain sen jopa vaihdettuakin. Kotona vuorossa oli nurmikon leikkuuta ja vadelmien poimintaa. Niitäkin olen pari päivää meinnannut tehdä ja lopulta tein. Ratsastukesn jälkeen vielä pesin wc:n sillä se ärsytti jo jonkin aikaa. Piti vaan päättää että nyt se on tehtävä ja sitten tein. Konetta en aukaissut, ennen kuin wc oli puhdas. Eikä siinä hommassa edes menny kauan. Muutama muukin pikkuhomma tuli tehtyä.
Satula pitäs hankkia ja netissä menikin aikaa kun katselin sieltä eripaikoista erilaisia vaihtoehtoja. Taidankin lähteä herkutteleman tuoreilla mustikoilla, vadelmilla, mansikoilla ja karviaisilla ennen nukkumaan menoa
tiistai 25. elokuuta 2015
Kengillä keinuen
Mun työkengät ovat sanomassa sopimustaan irti. Pohja irtoamassa enkä ole saanut sitä liimattua takaisin. Hyvät ne vielä ovat olleet jalassa ja muuten ehyet. Katselin muutamasta kaupasta ja netistä uusia. Netistä löyty vaikka minkalaisia ja hienojakin. Tosin ei jaksaisi edestakaisin postittelua, jos eivät olekaan sopivat. Lisäksi halusin ne mahdollisimman pian käyttöön.
Tänään kävin sitten Cittarissa ja sieltä löyty tollaset keinukengät. Saa nähdä kuinka kävely töissä noilla sujuu. Lenkkarit mulla tollasina on, tosin en ole varmaan vuoteen niillä kävelly. Huomennahan se nähdään.
Ostelin tänään ison kasan lohta miehen synttäreitä ajatellen. Pakkasessa ne säilyy hyvänä siihen asti. Tänään töiden jälkeen kävin poimimassa muutaman litran mustikoita. Entiset oli jo syöty tai pakastettu. Pitää niitä nyt syödä, kun ne on tuoreina niin hyviä. Tekemistä olis niin paljon että mistähän sais lisää aikaa, kun intoakin löytyis. Iltaisin ei kyllä tartte houkutella unta, tulee nimittäin ihan hetkessä.
lauantai 22. elokuuta 2015
Hevostelua ja synttäreitä
![]() |
| Hieman erikoinen tarhakaveri |
Taas olen menny tukkaputkella ja kohta viikko takana. Torstaina kävin eka kertaa maistamassa nepalilaista ruokaa, hyvää oli. Se nan-leipä oli kyllä todella hyvää. Sitä olis voinu syödä vaikka kuinka paljon.
Illasta kävimme myös Henriikan kanssa Suppailemassa. Se oli jännää ja niin mukavaa. Toivottavasti vielä kerkeäisi kokeilla sitä ennen syksyn tuloa. Nyt kun oppi alkeet, niin on kiva kokeilla sitä itsekseen ja omalla tahdilla. Tosin kaverin kanssa se oli kyllä hauskempaa. Saa nähdä kerkiikö toteuttamaan suunnitelman.
![]() |
| Näillä melottiin |
Välillä oon tehny töitä. Töissä olikin palo-ja pelastuskoulutus, niin päästiin taas kerran sammuttelemaan tulta.
Tänään olikin kiireinen päivä. Töiden jälkeen kerkesin hetken istahtaa ja jutustella rakkaan siskoni kanssa teekupposen ääressä. Sitten vietin pari tuntia työkavereiden kanssa islanninhevosten selässä metsässä vaeltaen. Oi se oli mukavaa kivassa seurassa.
Illasta kävin vielä setäni synttäreillä, joka vietti 80-vuotis päiviä. Virkeässä kunnossa ja kovasti oli itse jaksanut puuhastella juhlien eteen. Nurmet oli ajellu ja ruokia laittanut. Tietenkin oli pessy myös mökin ikkunat. Huomasi että oli panostanut juhliin. Hieman mietin aikaisemmin sinne menoa, mutta hyvä kun menin sillä siitä tuli hyvä mieli.
Nyt sitten arkea tiedossa, joka sekin ihan mukavaa välillä.
maanantai 17. elokuuta 2015
Päivä shoppaillen
Minusta on kiva käydä ostoksilla, mutta harvemmin tulee ostettua itselleen mitään. Katselinkin jo alkukesästä noita korkkareita. Uudet juhlavammat kengät piti ostaa ja kun nuo tuntu ja näytti hyviltä, päätin ne ostaa. Henriikalta sain lahjaksi noi sandaalit, jotka intersportissa sitten muotoiltiin mun jalkoihin sopiviksi.
Alennusmyyntien loppueristä tehtiin hyviä löytöjä. Hiusten hoitotuotteita, joita olin jo jonkin aikaa suunnitellut ostavani löyti myös edullisesti. Ostin siis hiusnaamion, -öljyä ja -tuuheuttavan aineen sekä hoitoainetta. Lisäksi löytyi parilla eurolla kivat korut. Magnesiumia ja protsku puddingia tarttui myös mukaan. Lisäksi ostin laukkua varten sellaisen jolla sen saa kiinni ja auki, mikä lie nimeltään. Ajattelin joskus tulevaisuudessa tehdä itselleni pussukkalaukun. Saa sitten nähdä milloin ja minkalaisen.
Lisäksi ostin urheilutopin ja säärystimet sekä alkkareita. Ostin myös pari kerää villalankaa ensi joulun lahjoja varten. Paljon tuli siis hankittua kaikenlaista, mutta kaikkia olin suunnitellut jo jonkin aikaa ostavani. Nyt ne vaan sattuivat sopivasti kohdalleni.
Päivä oli mukava. Henriikka tuli meille kylään ja oli hauskaa kun hänkin ajoi välillä autoa. Yhdessä kävimme vielä tallilla. Henriikka uitti Merin kanssa heppoja ja mä hoidin tallihommat. Ihana lämmin päivä ja samanlaisena jatkuu koko viikon. Muutenkin meillä kesäistä puuhastelua tiedossa tälle viikolle.
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Vettä ja hieman lisää vettä
Taas pari päivä vietetty töissä ahkerana. Kyllä noi hommat on ihan erilaisia, kun on viikonloppuna hommissa. Saa keskittyä olennaiseen. Vaikka aluksi tuntui tylsältä mennä töihin, niin loppujen lopuksi meillä olikin tosi hauskaa.
Eilen kotona leikkasin nurmikon sillalailla, että nyt voi noin viikon tauon pitää siitä hommasta. Tänään kävin sitten tallilla ja kannoin vettä aikas monta sankkoa. No nyt ei tarvii varmaan pariin päivään kantaa ainakaan pojille.
Faltsun kanssa puuhastelin maasta käsin. Taluttelin, tein maahan sidontaa, kääntyilyä sekä laitettiin jalkaa renkaaseen. Ihan hauskaa puuhaa. Kerran Fatsu säikähti kun Carrie tuli nopeesti puskan takaa ja hyppäs mun kantapäälle.Hetken aikaa tuntu ilkeelle, mut kohta ei ollenkaan. Meikä on niin tottunu kolhuihin ettei pienet mukasaukset tunnu.
Aamut on muuten jo aikas kylmiä. Aamulla ajaessa töihin auton mittari näytti +1. Hui kun tuntu kylmältä
perjantai 14. elokuuta 2015
Mustikoita ja jäätelöö
| Turkinpippurijäätelöä |
Paistelin aamusta taas possua juhlia varten. Tein myös jäätelöä, jota syötiin Heidin luona. Kylläpä se olikin hyvää. Kotona hieman siivoilin paikkoja, tehtävää kyllä riittää, mutta teen sitä pikku hiljaa.
Lähdin tallille ja matkalla kävin poimimassa mustikoita. Nyt mulla varmaan on talven mustikat poimittu. Meillä kun niitä ei paljoo mene. Merille vein litran mustikoita mennessäni. Meri juoksutti puolestani Faltsun. Merin kanssa se toimiikin paremmin kuin mun kanssa. Tosin Faltsu on järkevä ja toimii mullakin hyvin. Merillä on vaan auktoriteettiä enempi, niin hevosetkin toimii paremmin.
Kotiin pästyäni söin ja hetken lepäsin. Sehän johtikin päikkäreihin, kun Miro tuli vatsan päälle makaamaan. Siihen olisi ollu kiva jäädä, mutta nurmikkoa piti mennä ajamaan. Ajoinkin sitä jonkin matkaa. Huomiseksi jäi kyllä myös ajettavaa.
torstai 13. elokuuta 2015
Juhlapaikan katsastus
Miehelläni on tasasynttärit syksyllä ja eilen kävimme katsomassa paikkaa, jonka olemme varanneet juhlia varten. Halusin tarkistaa kuinka paljon astiastoa löytyy ja minkalaiset majoittautmispaikat on. Kakkujen tarjoilulautasia pitää viedä kotoa, muuten näyttää kyllä hyvältä.
| Fänkie ja Frida |
Aamuvuoro töissä muutaman tunnin unilla, niin hieman väsytti. Töissä kuitenkin hyvin jakso, kun tekemistä riitti. Nukahdin jopa tietsikan ääreen hetkeksi kotona töiden jälkeen. Mä voin siis tarpeen tullen nukkua ihan missä vaan. Jaksoin kuitenkin käydä ratsastamassa. Harjoittelimme istuntaa ja se oli kivaa sekä vaatii vielä harjoittelua. Illalla uni tulikin helposti ja ajoissa. Tänään olikin pirteä töissä. Illasta olinkin sitten taas hieman väsynyt.
Kävimme tänään tallilla hommissa. Mikan kanssa seurusteltiin ja naurettiin sen ilveilyille. Kyllä pienet lapset on hassuja ja ihania. Toisaalta ne osaavat olla myös aika itsepäisiäkin. Toisaalta kyllä sitä omaa tahtoakin on hyvä olla olemassa, että elämässä selviää.
tiistai 11. elokuuta 2015
Ylläri pylläri
Vietiin aamusta ylläri tallille. Meri oli nimittäin puhunut, että olis kiva saada amme hevosille. Niinpä kun sellainen oli tarjolla, otimme sen vastaan. Meri kyllä tuli ulos heti tultuamme, emme siis kerenneet viedä sitä tarhaan niinkuin oli tarkoitus. Yllätys se oli kuitenkin. Vettä siihen sai kyllä kantaa aikalailla, mutta eipähän niin usein.
Eilen ei kyllä ollut niin kovin kiva kotiin paluu töistä. Aamu meni ihan kivasti. Kävin poimimassa pari litraa mustikoita ja meille asennettiin rännit syöksytorvinen sekä ikkunapellit. Onhan niistä puhuttukin jo jonkin aikaa. Töissäkin oli kiirettä, mutta selvisimme. Kotiin ajaessa kuitenkin auton bensaletku irtosi ja matkanteko pysähtyi. Mä yritin sitä korjata, mutta ensiksi klemmarista meno kierteet. Toinen sitten onnistui. Pari motskari miestäkin kävi kyselemässä tarviinko apua. Toinen sitten kiristi sen mun laittaman klemmarin ja pääsin kotiin ajelemaan. Hitsi noiden autojen kanssa, ärsyttää kun ne temppuilee.
On se hyvä olla nainen. Nimittäin nuo motskarimiehet, pysähty juuri siksi, kun näkivät naisen maassa auton vierellä. Olisivatkohan miestä tulleet auttamaan.
sunnuntai 9. elokuuta 2015
Juhlaruokaa
![]() |
| Huomisen ruoka |
Olipa tänään aamusta tokkurainen olo. Nukuin sikeästi kunnon pitkät unet. Niinpä herääminenkin tietti työtä. Otinkin aamun rauhallisesti ja katselin tv:tä aamuteen kanssa.
Sitten olikin aika laittautua rippijuhlia varten valmiiksi. Matkalla juhliin kävin ostamassa kortin ja kukat. Otin matkaani myös kylmälaukun ja kylmäkalleja. Miehelläni on synttärit alku syksystä ja ollaan jo hieman mietitty menua valmiiksi. Niinpä kun nyt sattui porsaanfilettä olemaan tarjouksessa, päätin käyttää edun hyväksi ja ostin muutaman pätkän sitä. Tollaset juhlat tulee aika kalliiksi, kun väkeä aikalailla tulossa. Miksi ei siis käyttäisi etua hyväksi. Lisäksi pääsen nyt hieman valmistelemaan ruokia etukäteen, niin lähempänä juhlia pääsen helpommalla. Lisäksi ostin myös tuorejuustoja ja kermoja, kun niissä näytti säilyvyysaikaa riittävän reilusti yli tarvittavan.
Meillä siis näillä näkymin tarjotaan porsaanfilettä, jollain hyvällä kastikkeella. Se kastike vielä mietinnässä. Kakut tulee olemaan juustokakkuja, mutta maku vielä päättämättä. Tosin tarkoitus on isännälle tehdä myös yllätyskakku, joka vielä suunnitteluasteella.
Tänään olimme siis rippijuhlilla, jossa oli kyllä todella hyvät tarjottavat. Kasvissosekeitto kaikkine tykötarpeineen oli todella hyvää. Jälkiruoka kiisseli maistui myös hyvältä. Jälkiruuaksi oli lemppariani lakkakakkua. Lisäksi herkullisia kuppikakkuja. Ilmakin oli ihanan lämmin ja pieni tuulen vire kävi ettei tullut liian kuuma.
Illasta kävimmekin tallilla. Kotiin tultaessa ajoimme tutun kanttarellipaikan kautta ja löytyihän sieltä huomisen ruoka. Maustoin päivällä porsaanfilettä ja nyt se on paistumassa. Huomenna voi kastikkeen kanssa maistella onko maustaminen onnistunut vai kannattaisiko sitä muuttaa jotenkin.
lauantai 8. elokuuta 2015
Kotona taas
Sitä on tullut mentyä edestakaisin sinne sun tänne. Tänään palasin Heidin ja Matin luota remppahommista. Matkalla piipahdin myös Mikaa ja Meriä tervehtimässä. Nyt onkin aikas uupunut olo, mutta onhan tuo kellokin aika paljon. Huomenna taas paljon pirteämpi päivä, kun kunnolla nukkuu yön.
| Tapetin irrotusta |
| Lattian piikkausta |
| Niin ne laatat vaan irtos |
| ja tapetti lähti |
| eristeitä lattian alle |
| Pönttö siirrettiin ulos |
| Hiomisessa hieman pöllysi |
| ja näkökyky heikkeni |
| ja toi harmaita hiuksia |
Remppaaminen oli taas kerran kivaa, vaikka tulikin väsynyt olo. Kivointa oli kun pääsi tekemään sellaista mitä aiemmin ei ole tehny. Myös uusien koneiden käsittely oli hauskaa. Noista " miesten töistä" tuli oikein voimaannuttava olo.
torstai 6. elokuuta 2015
Suunnitelmat sotkee unia
Mä olen tosi hyvä nukkumaan ja nukahdan nopeesti. Ainut mikä häiritsee mun unia on erilaiset suunnitelmat. Kun herään kesken unien alan miettimään ja suunnittelemaan, niin sen jälkeen unen saanti onkin vaikeaa.
Mulla oli kolme yövuoroa. Päivällä kun heräsin käydäkseni wc:ssä tuli erilaisia mietteita ja suunnitelmia ajatuksiin. Koska oli jo nukkunut jonkin aikaa, niin ei ollut tarpeeksi väsynyt nukahtaakseen. Kyllä se lopulta tuli, kun alko lueskelemaan.
Vaikka omassa elämässä ei hirveesti olis miettimistä, niin aina löytyy joku jonka juttuja voi miettiä. Esim. Heidin remppaa, kuinka stä vois auttaa ja mitä seuraavaksi suunnitelmissa. Eihän mun tartte niistä huolehtia, mutta ne vaan putkahtaa mieleen. Sitten sitä huolehtii lasten töistä tai niisten puutteesta. Niinhän ne sanoo että pienet lapset pienet huolet, isot lapset isot huolet. Äiti kun sitä on lapsilleen aina. Onneksi sitä jo luottaa lapsiinsa ja antaa niiden tehdä omat ratkaisunsa ja elää niiden kanssa. Tietysti sitä toivoo, ettei vastoinkäymksiä olis kovin paljon.
Sit mä saatan suunnitella esim juhlien tarjoilua ja kuinka ne järjestäs ja tietenkin mitä tarjoaisi. Käsitöitä tulee myös suunniteltua. Hauskaa on myös suunnitella kivoja pieniä yllätyksiä läheisille. Aina siis riittää jotain suunniteltavaa. Onneksi ne ajatukset saa muualle lukemalla ja sit alkaakin helposti väsyttämään.
Nyt olis kolme vapaata edessä. Ensin suunnittelin, että käyn mustikassa ja kaupungilla ostoksilla sekä hepostelemassa. Nyt taidan tehdäkin jotain muuta. Ainahan noita suunnitelmia voi muuttaa. No muutaman päivän päästä sitä tietää mitä tuli tehtyä.
lauantai 1. elokuuta 2015
Joukossa on voimaa
Taas oltiin Heidin ja Matin luona remppa-apuna. Sinne tuli myös mun vanhemmat. Parhaimmillaan meitä oli siis kuusi henkeä tekemässä hommia. Ihmekös, kun remppakin eteni vauhdilla. Mennessä lattia oli auki maahan asti ja lähtiessä jo välipohjaa oli valmiina. Mitä kaikkee ne onkaan tänään kerenneet tehdä.
| Tästä lähdettiin tällä kertaa |
| Pakkassuojaa |
| Mun hommana oli tehdä porakoneella tälläsiä hyrriä |
| Parruja alkaa tulla paikoilleen |
| Mursketta pohjalle |
| Myös naiset pääsi poraaja sirkkeliä käsittelemään |
| Porukkaa kuin vilkkilässä kissoja |
| Kylläpä näyttää hyvältä |
Paljon saatiin tehtyä. Siitä tuli hyvä mieli ja porukalla oli kiva tehdä. Olisihan se ollu kiva jäädä vielä tekemään, mutta minulla oli työpäivä tänään, niin kotiin oli tultava. Saa nähdä milloin taas mennään avuksi ja mitä silloin on hommana.
Tilaa:
Kommentit (Atom)












