torstai 2. heinäkuuta 2015
Joskus on vaan päästettävä irti
Meidän viikkomme on alkanut huonosti. Se että loma loppui ja maanantaina piti palata töihin, oli tylsää. Tiistaina aamuna saimme viestin, että anoppini oli kuollut. Hän oli pitkään sairastanut muistisairautta, mutta nyt hän sai keuhkokuumeen. Hoidot eivät auttaneet ja vointi kävi vain huonommaksi. Koska häneltä löytyi hoitotahto, päätimme kunnioittaa sitä. Niinpä turhat hoidot lopetettiin. Loppu tulikin jo seuraavana päivänä. Luulen, että vaikka häntä olisi hoidetu edelleen antibiooteilla, lähtö olisi silti ollut edessä. Nyt oli vain aika hänen lähteä.
Keskiviikkona päästimme irti rakkaasta koirastamme Pinjasta. Viime kesä oli jo hänelle kuumuuden takia vaikeaa. Talvi ja kevät meni hyvin ja Pinja nautti elämästään. Hieman hän vaikutti vanhuuden höppänältä, mutta 12 vuotiaalle sen sallimme. Alku kesästä huomasimme kuulon huononevan ja liikkumisenkin vaikeutuvan. Muuten hän kuitenkin oli virkeä. Ilmojen lämmettyä hänen vointinsa huononi ja halu liikkua väheni, Myös virtsaamis vahinkoja sattui. Olimme miettineet jo aikoja sitten että tämä kesä on ehkä Pinjan viimeinen. Lisäksi arvelin ettei Pinja varmaan edes jaksa jos kesästä tulee kuuma. Niinpä hänen huonon vointinsa vuoksi, päätimme päästää hänet tuskistaan. Käytimme hänet eläinlääkärillä, joka avusti hänet ikiuneen. Pinjan hautasimme kotipihaamme hänen rakkaan lelunsa kanssa.
Alkuviikko meni synkissä merkeissä. Tänään lähdimme jo ajoissa kotoa liikenteeseen. Ensiksi ajoimme Heidin ja hänen miehensä uudelle kodille. Jätimme heille rakennustarvikkeita eli laminaattia ja seinälaattoja. Sitten matkamme jatkui anopin palvelutalolle. Siellä tyhjensimme hänen huoneensa, jotta uusi asukas pääsisi muuttamaan pian siihen. Sitten yhdessä mieheni ja hänen sisarensa kanssa sovimme hautajaisjärjetelyistä. Kävimme vielä katsomassa ja ostamassa hieman laattoja Heidin ja hänen miehensä kylppäriin. Teimme hienoja ja halpoja löytöjä alennuksesta. Meillä olikin tuuri mukana. Sitten olikin jo aika palata kotiin. Koukkasimme vielä tallin kautta. Hoidin tallihommat ja samalla näimme myös Mikaa. Pitkä päivä takana, mutta saimme monta tärkeää asiaa hoidettua. Paljon on vielä tehtävää, mutta tärkeimmät nyt hoidettu alulle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti