sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Ystäviä
Eilen vietettiin ystävän päivää ja se menikin ystävien kanssa. Aamusta kävin tallilla hommissa, oli sen verran liukasta ja kiire etten siellä heppojen kanssa nyt puuhastellut.
Kotona söin ja lähdin kiireesti kaupunkiin. Siellä yllätin yhden ystäväni viemällä hänelle pienen lahjan postiluukun kautta. Tosin sain kiitos puhelun perään. Sitten oli hetki aikaa tehdä ruokaostoksia ennen 1-vuotis synttäreitä.
Kiva oli nähdä siskoani ja meidän vanhempia. Samalla seurasimme päivänsankarin ja hänen pikkuserkkunsa puuhastelua. Ne ovat niin samankokoisia.
Aamulla hieman järjestelin vaatekaappiani ja sitten päätin lähteä kävelemään. Kylläpä olikin niin virkistävää kävellä aurinkoisessa talvisäässä. Kävellessä on aikaa rauhassa ajatella omia juttujaan ja ihastella maisemia. Koti kaipaisi kunnon siivousta, mutta kyllä sen vielä kerkiää. Mulla on lomakin edessä, jolloin hommaa voisi viedä eteenpäin. Haluan nimittäin tehdä homman kunnolla ja siivota ylimääräisen roinan pois kaapeista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti