keskiviikko 10. joulukuuta 2014
Pikku hiljaa joulu taitaa kuitenkin hiipiä mieleen
Tänään kävimme kylällä ja lainasin kirjan sekä joululevyn. Levyä kuunnellessa hieman tuntuu että jouluu hiipii mieleen. Sain tänään ostettua yhden joululahjan lisää. Tänään sain myös loput tilaamani leivontatarvikkeet. Nyt pitäisi varmaan tehdä jonkinlainen kakku että pääsisi kokeilemaan uusia muotteja.
En tiedä tuleeko näitä kovin paljon käytettyä, mutta saapahan siistit tekstit tarvittaessa. Tulikin heti mieleen että voisi tehdä kakun kirjan malliin ja kirjoittaa näillä jonkin tekstin.
Kukkia menee kakkuihin aina. Näillä vosi koristella myös kuppikakkuja. Näitä pitää kyllä testata jo ihan lähipäivinä. Automuotin tilasi mieheni niin saa tehdä Mikalle kakkuun koristeita.Ehkäpä teenkin hänelle jonkin pikkukakun noilla koristeilla.
Työkakalut ostin ajatellen pientä tulevaa työmiestä. Toisaalta isälleni voisin tehdä kakun jonka koristelisi näillä työkaluilla. Näitä muotteja voi kuulemma käyttää myös suklaan muotteina. No kokeillaan. Enkeli oli taas miehen ostos.
Kakkupitsi muotit. Vielä kun saiai ostettua sitä ainetta niin pääsi tekemään. Täältä kaupoista ei löytyny. No netistä kyllä löytyy. Nää innostaa kyllä leipomaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti